Viela viimeinen katsaus Bwerengan elamaan ennen kuin tulen kotiin. Kylassa on tapahtunut seuraavanlaisia asioita:
1. Tyokaverini katto lensi tuulen mukana ja koko talo tuhoutui ukkosella. Tyopaikalla kerattiin kolehti ja nyt on uusi talo pystyssa.
2. Kalastajat yrittivat tehda Viktoria-jarvesta suuremman polttamalla metsaa sen rannalta. No, palo hieman levisi ja vastakkaisella rannalla olikin hieman tavallista suurempi kokko. Nyt on palo jo sammunut ja jarvi kai suurentunut.
3. Ystavani bodakuskien kanssa olen heipoitellut ja kaikki ovat jo kertoneet, etta tulevat ikavoimaan minua. "be my friend, give your e-mail adress"
4. Hamis, joka vaati saada ostaa minulta aidon suomalaisen Nokian kannykan, perui kaupat, vaikka noin kuukauden verran lahetteli viesteja, kuinka tarkeaa hanen olisi saada aito suomalainen Nokia suomalaiselta ystavaltaan. Hamis ei ole ollut ainoa taalla, joka on halunnut ostaa minulta aidon Nokian kannykan.
Tassa kai kaikki. Lisaa kuulumisia voin kertoa sitten Suomessa. Kiitos teille, jotka olette jaksaneet lukea blogia!
6. elokuuta 2008
27. heinäkuuta 2008
lastenlauluja ja leikkeja
Vertailimme Naomin kanssa lastenlauluja, joita tyopaikoissamme lauletaan. Meilla Kids of Africassa laulut "Telephone to Jesus" "Baby Jesus" ja "Aaluette", kiitos Emmin musiikkituokioiden, ovat lasten lempilauluja. Naomi kertoi, etta heilla lauletaan laulua, joka kertoo siita, miten monta kertaa aiti lyo lastaan. " And this is how we beat, beat, beat.." Lauluun kuuluu leikkikin, jossa lappaistaan vuorotellen oikeaa ja vasenta pyllynpuoliskoa.
Eras pojistamme tuli koulusta kotiin laksyjen kanssa. Opettaja oli antanut laksyksi piirrustustehtavan, jossa piti piirtaa seuraavat onnettomuudet: vauva hukkuu kylpyammeeseen, lapsi satuttaa jalkansa rikottuun pulloon, tytto joka on ottanut yliannostuksen. 7-vuotias tietysti ihmetteli, etta mita se sellainen yliannostus tarkoittaa. Itse taas ihmettelin, miksi 7-vuotiaan tarvitsee siita viela tietaa.
Olen nyt loppua kohden ajatellut siirtaa tyontekovastuuta jalleen tyokaverilleni. Talla viikolla tyotahti onkin ollut huima: teemme toita noin 3 tuntia paivassa. Minulla onkin siis ollut hyvin aikaa pohtia, mita sita viela haluaisi taalla ollessa tehda. Suunnitelmissa on seuraavanlaista ohjelmaa: aion opettaaa lapsille leikin Tervapata tyopaikan urheilupaivassa ja menna Nairobiin pitkaksi viikonlopuksi. Arvatkaa vain kumpaa odotan enemman?!
Eras pojistamme tuli koulusta kotiin laksyjen kanssa. Opettaja oli antanut laksyksi piirrustustehtavan, jossa piti piirtaa seuraavat onnettomuudet: vauva hukkuu kylpyammeeseen, lapsi satuttaa jalkansa rikottuun pulloon, tytto joka on ottanut yliannostuksen. 7-vuotias tietysti ihmetteli, etta mita se sellainen yliannostus tarkoittaa. Itse taas ihmettelin, miksi 7-vuotiaan tarvitsee siita viela tietaa.
Olen nyt loppua kohden ajatellut siirtaa tyontekovastuuta jalleen tyokaverilleni. Talla viikolla tyotahti onkin ollut huima: teemme toita noin 3 tuntia paivassa. Minulla onkin siis ollut hyvin aikaa pohtia, mita sita viela haluaisi taalla ollessa tehda. Suunnitelmissa on seuraavanlaista ohjelmaa: aion opettaaa lapsille leikin Tervapata tyopaikan urheilupaivassa ja menna Nairobiin pitkaksi viikonlopuksi. Arvatkaa vain kumpaa odotan enemman?!
19. heinäkuuta 2008
Kahden viikon loma Riinan kanssa
Loma Riinan kanssa sujui nopeasti. Ehdimme nahda Sipin vesiputoukset, kiiveta tulivuoren huipulle, kayda safarilla ja ostaa laukut tayteen tavaraa. Matkalaisilla oli hieman huonoa onnea mukanaan, mutta se ei menoa haitannut. Safarille mennessa auto hajosi kesken matkan ja vietimme paivan keskella pienta kylaa, jossa olimme kuin nahtavyyksia. Jatkoimme matkaa hieman vanhemmalla autolla, jonka ovessa oli reika ja Riina olikin autosta ylos noustessaan polysta ruskea.
Tulivuorelle kiipeaminen oli raskasta emmeka etukateen olleet odottaneet yhdeksan tunnin kavelya. Oppaamme eivat puhuneet englantia kovinkaan hyvin, joten usein sai arvailla keskustelun sisaltoa. "we go four time" Vapaa suomennos: kavelemme nopeasti, joten olemme taukopisteella neljassa tunnissa. Huipulle paastyamme oli tunne mahtava ja iloa lisasi oppaamme, jotka antoivat meille palkinnoksi keksipaketin. Vuorella oli myos toinen ryhma, jotka eivat jaksaneet kiiveta ylos asti. Kun uupuneena saavuimme alas oli meita vastassa oma safari oppaamme Steve ja toisen ryhman matkanjarjestaja seka paljon kylalaisia. Meidat otettiin vastaan kuin sankarit. Toinen matkanjarjestaja ylisti meita moneen otteeseen ja ihmetteli aaneen, kuinka uskomatonta on, etta kiipesimme ylos asti ja etta hanen ryhmansa ei jaksanut, vaikka oli treenannut kuukauden sita varten. Ihmismaara sai meidat hieman hamilleen, mutta kipeista jaloista huolimatta tuntui mahtavalta. Ensimmainen vuori valloitettu!
Safarilla elainten maara oli pettymys, mutta toisaalta villielaimia nakyi yllattavissa tilanteissa. Viimeisena iltana istuimme ravintolassa ja norsu kaveli pihaan. Olimme ainoat turistit, jotka vaihtoivat paikkaa ja seurasivat norsun liikkeita etaisyyden paasta muiden ottaessa valokuvia jattilaismaisen suuresta ja pelottavasta norsusta. Seuraavana paivana olimme kavelylla metsassa ja polulla vastaan kaveli mikapa muu kuin norsulauma. Ei edes tarvitse mainita, etta silloin toivoin olevani jossain muualla. Kotona Suomessahan kerran pelastyin oravaa niin pahasti, etten uskaltanut menna vintille yksin. Olen ehka nyt jo hieman rohkeampi kuin silloin :)
Kampalassa olo sujui ongelmitta. Pienia mokia, kuten sellaista, etta eras nimelta mainitsematon sekoitti vessan ja kanalan, joten pissasi kanalan lattialle, saattoi sattua, mutta ei mitaan sen suurempaa. Kokonaisuudessaan oli mainio loma. Enaa on kolme viikkoa toita ja sitten pakkaan laukkuni ja matkustan takaisin Suomeen. Siella tuskin tormaan ongelmaan vessojen ja kanaloiden suhteen. Taallakin kyseinen kanala oli tyhja, joten siksi se erehdys sattui..
Tulivuorelle kiipeaminen oli raskasta emmeka etukateen olleet odottaneet yhdeksan tunnin kavelya. Oppaamme eivat puhuneet englantia kovinkaan hyvin, joten usein sai arvailla keskustelun sisaltoa. "we go four time" Vapaa suomennos: kavelemme nopeasti, joten olemme taukopisteella neljassa tunnissa. Huipulle paastyamme oli tunne mahtava ja iloa lisasi oppaamme, jotka antoivat meille palkinnoksi keksipaketin. Vuorella oli myos toinen ryhma, jotka eivat jaksaneet kiiveta ylos asti. Kun uupuneena saavuimme alas oli meita vastassa oma safari oppaamme Steve ja toisen ryhman matkanjarjestaja seka paljon kylalaisia. Meidat otettiin vastaan kuin sankarit. Toinen matkanjarjestaja ylisti meita moneen otteeseen ja ihmetteli aaneen, kuinka uskomatonta on, etta kiipesimme ylos asti ja etta hanen ryhmansa ei jaksanut, vaikka oli treenannut kuukauden sita varten. Ihmismaara sai meidat hieman hamilleen, mutta kipeista jaloista huolimatta tuntui mahtavalta. Ensimmainen vuori valloitettu!
Safarilla elainten maara oli pettymys, mutta toisaalta villielaimia nakyi yllattavissa tilanteissa. Viimeisena iltana istuimme ravintolassa ja norsu kaveli pihaan. Olimme ainoat turistit, jotka vaihtoivat paikkaa ja seurasivat norsun liikkeita etaisyyden paasta muiden ottaessa valokuvia jattilaismaisen suuresta ja pelottavasta norsusta. Seuraavana paivana olimme kavelylla metsassa ja polulla vastaan kaveli mikapa muu kuin norsulauma. Ei edes tarvitse mainita, etta silloin toivoin olevani jossain muualla. Kotona Suomessahan kerran pelastyin oravaa niin pahasti, etten uskaltanut menna vintille yksin. Olen ehka nyt jo hieman rohkeampi kuin silloin :)
Kampalassa olo sujui ongelmitta. Pienia mokia, kuten sellaista, etta eras nimelta mainitsematon sekoitti vessan ja kanalan, joten pissasi kanalan lattialle, saattoi sattua, mutta ei mitaan sen suurempaa. Kokonaisuudessaan oli mainio loma. Enaa on kolme viikkoa toita ja sitten pakkaan laukkuni ja matkustan takaisin Suomeen. Siella tuskin tormaan ongelmaan vessojen ja kanaloiden suhteen. Taallakin kyseinen kanala oli tyhja, joten siksi se erehdys sattui..
1. heinäkuuta 2008
Hauskoja hetkia ja huomioita
Bettyn kanssa olemme jatkaneet tyoskentelya tavalliseen tapaan. Toisinaan kun luemme toistemme toita huomaamme hassuja kulttuurieroja. Betty kirjoitti kerran eraasta lapsesta, etta hanella on omituinen mieltymys leikkia sateella ulkona. Bettyn mielesta olisi hyva, jos aiti puuttuisi asiaan jollain tavalla. Sanoin, etta me aina liikumme sateella ulkona ja lapset leikkivat latakoissa. Betty totesi tietavansa sen ja on kuulemma aina pitanyt sita outona asiana.
Kavin lauantaina oluella tyokaverini kanssa. Han pahoitteli, etta baariin on pitka matka ja ehdotti, etta odotamme bussia. Sanoin, etta kavelen mielellani ja olimmekin perilla ehka kymmenessa minuutissa. Tina totesi, etta kavelen aina niin nopeasti ja kysyi, onko minulla aina kiire. Kerroin, etta olen vain tottunut kavelemaan nopeasti. Kavelyvauhtini tuntuu toisinaan olevan ainainen keskustelun aihe, silla lahes kaikki tyokaverini huomattavat siita ja kysyvta aina, miten minulla voi olla koko ajan kiire. No olen kylla tyytyvaisempi tahan kavelyvauhti keskusteluun kuin siihen, etta luonaalla pohditaan sita, josko taas olen lihonut. "You should eat more that you would be more fat!"
Bettyn kanssa puhuimme siita, kuinka bussit pysahtyvat 200 metrin valein ja sanoin, etta joskus jaan jo aikaisemmin, koska kavelen nopeammin. Betty sanoi, etta vihaa kavelemista ja koska Ugandassa on tapana, etta ne joilla on rahaa matkustaa kuluneuvolla eivat turhaan kavele, silla kavely on enemman koyhien asia. Ei ihme, etta muutamat tyokaverini ovat olleet yllattyneita, kun olemme tormanneet Bwerengessa ja olen kertonut, etta olen iltakavelylla.
Tyossa huomaa usein myos erilaisen ajatuksen siita, kuinka paljon lasten tulisi osallistua kotitoiden tekoon. Itse en jotenkaan osaa pitaa 4-vuotiasta lasta, joka ei moppaa lattiaa laiskana enka osaa viela huolestua, etta miten niin iso lapsi ei ole lainkaan kiinnostunut kotitoista. Betty taas usein ihmettelee, miten muistan niin tarkasti kirjata milla leluilla lapsi leikkii tai mita asioita lapsi kertoo kirjaa lukiessa. Ikuiselta tuntuva keskustelun aihe on se, etta onko lellimista pitaa isoa lasta eli 4-5-vuotiasta sylissa.
Lauantaina olin tyokaverini haissa. Olin jo nukahtaa kirkkoon, koska seremonia kesti kolme tuntia. Yllattaen havahduin, kun kuulin morsiammen veljen puhuvan. Han luovutti siskonsa sulhaselle ja sanoi, etta toivoo, ettei Patricia tule kotiin itkien kertomaan, etta sulhanen on lyonyt hanta. Hetken kuluttua veli mainitsi jotain kanasta. Vieressa istuva tyokaverini kuiskasi minulle, ettei kanasta saisi kirkossa mainita mitaan. Kysyin, etta mista kanasta on oikein kysymys. Tyokaverini kertoi, etta sulhasella on tapana antaa morsiammen perheelle kana, kun suvut tapaavat introduction seremonyssa. Mutta oli kuulemma etikettivirhe mainita kanasta kirkossa.
Pomoni teki yhtena paivana ruokaympyraa, koska haluaa aitiemme tarkkailevan, etta jokaisella aterialla lapset saavat vitaminneja, proteiineja yms. Han pyysi minua avuksi, koska ei tiennyt mihin lohkoon laittaisi heinasirkat ja muut otokat, joita lapset syovat grillattuina. Siina olikin pohtimista, mita tarjoaisin heinasirkkojan kanssa, jotta ateria olisi ravintosisalloltaan hyva? Ehdotuksia?!
Kavin lauantaina oluella tyokaverini kanssa. Han pahoitteli, etta baariin on pitka matka ja ehdotti, etta odotamme bussia. Sanoin, etta kavelen mielellani ja olimmekin perilla ehka kymmenessa minuutissa. Tina totesi, etta kavelen aina niin nopeasti ja kysyi, onko minulla aina kiire. Kerroin, etta olen vain tottunut kavelemaan nopeasti. Kavelyvauhtini tuntuu toisinaan olevan ainainen keskustelun aihe, silla lahes kaikki tyokaverini huomattavat siita ja kysyvta aina, miten minulla voi olla koko ajan kiire. No olen kylla tyytyvaisempi tahan kavelyvauhti keskusteluun kuin siihen, etta luonaalla pohditaan sita, josko taas olen lihonut. "You should eat more that you would be more fat!"
Bettyn kanssa puhuimme siita, kuinka bussit pysahtyvat 200 metrin valein ja sanoin, etta joskus jaan jo aikaisemmin, koska kavelen nopeammin. Betty sanoi, etta vihaa kavelemista ja koska Ugandassa on tapana, etta ne joilla on rahaa matkustaa kuluneuvolla eivat turhaan kavele, silla kavely on enemman koyhien asia. Ei ihme, etta muutamat tyokaverini ovat olleet yllattyneita, kun olemme tormanneet Bwerengessa ja olen kertonut, etta olen iltakavelylla.
Tyossa huomaa usein myos erilaisen ajatuksen siita, kuinka paljon lasten tulisi osallistua kotitoiden tekoon. Itse en jotenkaan osaa pitaa 4-vuotiasta lasta, joka ei moppaa lattiaa laiskana enka osaa viela huolestua, etta miten niin iso lapsi ei ole lainkaan kiinnostunut kotitoista. Betty taas usein ihmettelee, miten muistan niin tarkasti kirjata milla leluilla lapsi leikkii tai mita asioita lapsi kertoo kirjaa lukiessa. Ikuiselta tuntuva keskustelun aihe on se, etta onko lellimista pitaa isoa lasta eli 4-5-vuotiasta sylissa.
Lauantaina olin tyokaverini haissa. Olin jo nukahtaa kirkkoon, koska seremonia kesti kolme tuntia. Yllattaen havahduin, kun kuulin morsiammen veljen puhuvan. Han luovutti siskonsa sulhaselle ja sanoi, etta toivoo, ettei Patricia tule kotiin itkien kertomaan, etta sulhanen on lyonyt hanta. Hetken kuluttua veli mainitsi jotain kanasta. Vieressa istuva tyokaverini kuiskasi minulle, ettei kanasta saisi kirkossa mainita mitaan. Kysyin, etta mista kanasta on oikein kysymys. Tyokaverini kertoi, etta sulhasella on tapana antaa morsiammen perheelle kana, kun suvut tapaavat introduction seremonyssa. Mutta oli kuulemma etikettivirhe mainita kanasta kirkossa.
Pomoni teki yhtena paivana ruokaympyraa, koska haluaa aitiemme tarkkailevan, etta jokaisella aterialla lapset saavat vitaminneja, proteiineja yms. Han pyysi minua avuksi, koska ei tiennyt mihin lohkoon laittaisi heinasirkat ja muut otokat, joita lapset syovat grillattuina. Siina olikin pohtimista, mita tarjoaisin heinasirkkojan kanssa, jotta ateria olisi ravintosisalloltaan hyva? Ehdotuksia?!
26. kesäkuuta 2008
synnytysosasto
Viime viikonloppuna oli jannat paikat. Eras tyokaverini epaili perjantaina, etta on syyta lahtea synnyttymaan. Kamppiksieni Jillin ja Kaycin kanssa soitimme vartijan ajamaan Abin sairaalaan. Perjantai oli kuitenkin vaara halytys, joten Abi tuli tanne meille yoksi. Lauantaina oli tosi kyseessa ja taas alettiin etsia kyytia. Vartija oli tyovuorossa, mutta ei halunnut lahtea valoisalla ajamaan Kampalaan, koska hanella ei ole ajokorttia ja han ajatteli, etta paivalla on enemman poliiseja liikkeella kuin yolla. No, koska ketaan muutakaan ajokortin omistavaa henkiloa ei ollut paikalla, lahti vartija kuskiksi.
Ennen sairaalaan menoa keittajamme tuli muistuttamaan Abia siita, etta on tarkea juoda teeta, jotta synnytys alkaa mahdollisimman pian. Keittaja kysyi, onko Abilla on mukana termarissa kuumaa vetta. Ei ollut, joten sita lahdettiin hankkimaan ja siihen meni ainakin 20 minuuttia, mutta sairaalaan ei kuulemma ilman sita lahdeta. Sairaalassa todellisuus paljastui ja saimme huomata, ettei sairaala todella tarjoa potilaille mitaan, ei edes vessapaperia.
Vauvan synnytys ei alkanut viela lauantaina. Vauvan isalle soitettiin heti kun sairaalaan paastiin. Han sanoi, etta on jo matkalla ja kyllahan han paikalle saapuikin 8 tunnin kuluttua! Pahoittelut han osoitti aidin sijaan kellepa muille kuin vaaleaihoisille ystaville. Miehella kiiretta riittaa, koska hanellahan on ainakin jo yksi perhe ja lapset kotona. Juorut kertovat, etta lapsia on varmaan useammallekin naiselle.
Vauva syntyi sunnuntaina. Maanantaina menimme katsomaan pienta suloista poikaa. Kun sain vauvan syliini, Abi kysyi jos haluaisin ottaa hanet mukanani Suomeen. Olin hammentynyt siita realismin maarasta joka sairaalassa oli. Yleensahan vauvan syntyma on iloinen asia, mutta talla osastolla ei nakynyt moniakaan hymyilevia kasvoja. Jokaisella aidilla oli mukanaan joku sukulainen, joka nukkui lattialla, silla sairaanhoitajat ei aiteja auta, joten yksin ei sairaalassa parjaa. Vauvat makasivat aitien vieressa sangyilla tai lattialla sukulaisten kanssa. Vierailusta tuli samaan aikaan hyva etta kurja mieli. Mutta ehka se elama lahtee hymyilemaan sitten kotona, kun paasee sairaalasta omaan rauhaan. Toivotaan ainakin niin.
Ennen sairaalaan menoa keittajamme tuli muistuttamaan Abia siita, etta on tarkea juoda teeta, jotta synnytys alkaa mahdollisimman pian. Keittaja kysyi, onko Abilla on mukana termarissa kuumaa vetta. Ei ollut, joten sita lahdettiin hankkimaan ja siihen meni ainakin 20 minuuttia, mutta sairaalaan ei kuulemma ilman sita lahdeta. Sairaalassa todellisuus paljastui ja saimme huomata, ettei sairaala todella tarjoa potilaille mitaan, ei edes vessapaperia.
Vauvan synnytys ei alkanut viela lauantaina. Vauvan isalle soitettiin heti kun sairaalaan paastiin. Han sanoi, etta on jo matkalla ja kyllahan han paikalle saapuikin 8 tunnin kuluttua! Pahoittelut han osoitti aidin sijaan kellepa muille kuin vaaleaihoisille ystaville. Miehella kiiretta riittaa, koska hanellahan on ainakin jo yksi perhe ja lapset kotona. Juorut kertovat, etta lapsia on varmaan useammallekin naiselle.
Vauva syntyi sunnuntaina. Maanantaina menimme katsomaan pienta suloista poikaa. Kun sain vauvan syliini, Abi kysyi jos haluaisin ottaa hanet mukanani Suomeen. Olin hammentynyt siita realismin maarasta joka sairaalassa oli. Yleensahan vauvan syntyma on iloinen asia, mutta talla osastolla ei nakynyt moniakaan hymyilevia kasvoja. Jokaisella aidilla oli mukanaan joku sukulainen, joka nukkui lattialla, silla sairaanhoitajat ei aiteja auta, joten yksin ei sairaalassa parjaa. Vauvat makasivat aitien vieressa sangyilla tai lattialla sukulaisten kanssa. Vierailusta tuli samaan aikaan hyva etta kurja mieli. Mutta ehka se elama lahtee hymyilemaan sitten kotona, kun paasee sairaalasta omaan rauhaan. Toivotaan ainakin niin.
21. kesäkuuta 2008
uskonnosta ja aviottomuudesta
Tyokaverini Hannah on pyytanyt minua luokseen jo pitkaan. Taman viikon torstaina oli vihdoin paiva, jolloin kummallakin oli aikaa. Hannah asuu Kampalan keskustasta noin kuuden kilometrin paassa, mutta ruuhka-aikaan matka kesti tunnin. Kun olimme ostamassa maitoa, tapasimme Hannahin naapurin, joka tarjosi meille kyytia. Hanen autonsa oli tien toisella puolella. Hannah pyysi hanta ottamaan meidat kyytiin silta puolelta tieta, missa seisoimme. Han sanoi, ettei halua ylittaa tieta, koska se on liian vaarallista. Naapuri toivotti minulle heti autoon istuttuani jumalan siunausta. Sita matkalla tarvittiinkin, silla tadin ajotaidot olivat kovin kehnot.
Hannahin luona oli vierailemassa myos born again kristitty pappi, jonka kanssa istuskelin olohuoneessa, silla Hannah itse oli kiireinen kotitoiden parissa, joissa mina en tietenkaan saanut auttaa. Pappi ei sanonut ehka yhtaan lausetta mainitsematta jumalaa ja moneen otteeseen han kiitti meita eurooppalaisia rukouksistamme pohjois-ugandalle. Yhtakkia huomasin, etta Hannahin apulaistytot siirsivat sankya toiseen huoneeseen. Ymmarsin siita, etta minun oletettiin jaavan yoksi.
Noin klo 21 aikoihin, kun ugandalainen tositv Project Fame loppui ja Hannah tuli katsomaan uutisia. Han nukahti sohvalle lahes heti istuttuaan. Han ei kuitenkaan mennyt nukkumaan ja jostain mieleeni tuli, etta han saattaa odottaa, etta mina menen ensin sankyyn. Nain taisi olla asian laita, silla minun jalkeeni koko olohuone tyhjeni. Hannah sanoi, etta aamulla pitaa herata klo 5, jotta ehditaan toihin ajoissa. Onneksi han tarkoitti afrikkalaista aikaa, silla sain nukkua ainakin puoli kuuteen.
Hannah ei ole ehka vielakaan oikein sulattanut sita, etta poikaystavani kavi taalla vierailulla. Matkalla toihin han kysyi aitini kuulumisia ja keskustelun aikana kavi ilmi, etten asu enaa aitini kanssa, mutta sen sijaan poikaystavani kanssa. Hannah oli asiasta tietenkin jarkyttynyt ja totesi, etta menemme varmasti heti naimisiin kun olen taas Suomessa. Kerroin, ettei tallaista ole suunnitteilla. Hannah alkoi lukea lehtea. Siina sattui olemaan kolme artikkelia haista. Hannah naytti ne kaikki minulle ja kaski viela harkitsemaan asiaa uudemman kerran. Juuri ennen kuin saavuimme Kids of African pihaan toinen tyokaverini pyysi meita kaikkia ylistamaan jumalaa taputtamalla hanelle ja laulamalla. Matkan tassa vaiheessa tunnelma oli aika hilpea. Mielessani mietin, etta voiko uskontoa enaa enempaa tuputtaa ja voiko selvemmin enaa arvostella toisten elamaa kuin Hannahin kauhistelu aviottomuudesta. No nyt han kuitenkin pystyi jo sanomaan poikaystava isan sijaan. Pitkaan han kyseli isani kuulumisia Ilmaria tarkoittaessaan.
Hannahin luona oli vierailemassa myos born again kristitty pappi, jonka kanssa istuskelin olohuoneessa, silla Hannah itse oli kiireinen kotitoiden parissa, joissa mina en tietenkaan saanut auttaa. Pappi ei sanonut ehka yhtaan lausetta mainitsematta jumalaa ja moneen otteeseen han kiitti meita eurooppalaisia rukouksistamme pohjois-ugandalle. Yhtakkia huomasin, etta Hannahin apulaistytot siirsivat sankya toiseen huoneeseen. Ymmarsin siita, etta minun oletettiin jaavan yoksi.
Noin klo 21 aikoihin, kun ugandalainen tositv Project Fame loppui ja Hannah tuli katsomaan uutisia. Han nukahti sohvalle lahes heti istuttuaan. Han ei kuitenkaan mennyt nukkumaan ja jostain mieleeni tuli, etta han saattaa odottaa, etta mina menen ensin sankyyn. Nain taisi olla asian laita, silla minun jalkeeni koko olohuone tyhjeni. Hannah sanoi, etta aamulla pitaa herata klo 5, jotta ehditaan toihin ajoissa. Onneksi han tarkoitti afrikkalaista aikaa, silla sain nukkua ainakin puoli kuuteen.
Hannah ei ole ehka vielakaan oikein sulattanut sita, etta poikaystavani kavi taalla vierailulla. Matkalla toihin han kysyi aitini kuulumisia ja keskustelun aikana kavi ilmi, etten asu enaa aitini kanssa, mutta sen sijaan poikaystavani kanssa. Hannah oli asiasta tietenkin jarkyttynyt ja totesi, etta menemme varmasti heti naimisiin kun olen taas Suomessa. Kerroin, ettei tallaista ole suunnitteilla. Hannah alkoi lukea lehtea. Siina sattui olemaan kolme artikkelia haista. Hannah naytti ne kaikki minulle ja kaski viela harkitsemaan asiaa uudemman kerran. Juuri ennen kuin saavuimme Kids of African pihaan toinen tyokaverini pyysi meita kaikkia ylistamaan jumalaa taputtamalla hanelle ja laulamalla. Matkan tassa vaiheessa tunnelma oli aika hilpea. Mielessani mietin, etta voiko uskontoa enaa enempaa tuputtaa ja voiko selvemmin enaa arvostella toisten elamaa kuin Hannahin kauhistelu aviottomuudesta. No nyt han kuitenkin pystyi jo sanomaan poikaystava isan sijaan. Pitkaan han kyseli isani kuulumisia Ilmaria tarkoittaessaan.
14. kesäkuuta 2008
Pikku hiljaa alkaa olla kaikki Bwerengan polut tuttuja. Onneksi kylassa on vain muutama suurempi tie niin voi rauhassa menna polulle kun polulle, sille kaikki johtavat joko Victoriajarveen tai tielle. Sita aina vain jaksaa yllattya, kuinka keskella pusikkoa ihmiset elevat ja miten pienien polkujen paahan taloja onkaan rakennettu. Sateen runnoma tie on talla hetkella aivan kamalassa kunnossa, jos se koskaan on ollutkaan tasaisempi.
Talla viikolla on ollut yllattavan kylma. Nytkin on taivas pilvinen ja minulla pitkahihainen paita paalla. Iltaisin saattaa jopa palella! Ei sen nain pitanyt olla, tulin tanne lampimaan :) Oletin sadekauden loppuvan kesakuun alussa, mutta kaikki puhuvat siita meillekin niin kovin tutustu ilmaston muutoksesta, joten taallakaan ei ole enaa kuivaa ja markaa kautta samalla tavalla kuin ennen. Toisin sanoen nykyaan sataa, milloin vain. Pysyy ilma ainakin hieman raikkaampana ja kosteampana.
Nyt muutaman viikon olen ajatellut uhrata opinnoilleni: olen aloittanut haastattelemaan muutamaa tyokaveriani. Taman mukavan tyon jalkeen on aina se ei niin mukava tyo eli talla kertaa haastatteluiden litterointi. Toivottavasti ei ole ihan hirmuisen montaa sahkokatkoa tai ainakaan pitkia sellaisia en nyt tana viikonloppuna jaksaisi. Kavin eilen Kampalasta ostamasta vahan karkkia, jotta maltan olla koneen aarella koko viikonlopun. Totesin matkalla, etta muuten taa maalaiselo on ihan leppoisaa, mutta kun karkkihimo iskee, on matka sen aarelle liian pitka:)
Olisin haastatellut yhta aideistamme eilen, mutta han oli kiireinen, silla oli lahdossa hautajaisiin. Han kertoi sukulaisensa kuolleen. Kysyin onko kyseessa nuori vain vanha ihminen, johon han vastasi, etta vanha 28-vuotias. Hammentyneena sanoin, etteihan se nyt viela vanha ole. Aiti totesi, etta ainakin aikuiseksi ehti eli onhan sekin jo jotain. Taman keskustelun jalkeen omat pienet karkkimiho murheet tuntui jokseenkin naurettavilta. Menin seuraavaan taloon, josta loysin eraan tadin. Kyselin talon aidin peraan. Tati kertoi hanen olevan veljensa hautajaisissa. Jostain syysta haastatteluni alkoi tuntua todella pienelta asialta kaiken muun keskella. Haastattelin tatia, joka oli erittain kiitollinen haastattelusta, mutta hyvin harvasanainen.
Nyt lahden maistamaan tomaattikeittoa. Kokkaan itselleni jo toista kertaa taalla oloni aikana. Ahkera emanta toivottaa kaikille mukavaa viikonloppua:)
Talla viikolla on ollut yllattavan kylma. Nytkin on taivas pilvinen ja minulla pitkahihainen paita paalla. Iltaisin saattaa jopa palella! Ei sen nain pitanyt olla, tulin tanne lampimaan :) Oletin sadekauden loppuvan kesakuun alussa, mutta kaikki puhuvat siita meillekin niin kovin tutustu ilmaston muutoksesta, joten taallakaan ei ole enaa kuivaa ja markaa kautta samalla tavalla kuin ennen. Toisin sanoen nykyaan sataa, milloin vain. Pysyy ilma ainakin hieman raikkaampana ja kosteampana.
Nyt muutaman viikon olen ajatellut uhrata opinnoilleni: olen aloittanut haastattelemaan muutamaa tyokaveriani. Taman mukavan tyon jalkeen on aina se ei niin mukava tyo eli talla kertaa haastatteluiden litterointi. Toivottavasti ei ole ihan hirmuisen montaa sahkokatkoa tai ainakaan pitkia sellaisia en nyt tana viikonloppuna jaksaisi. Kavin eilen Kampalasta ostamasta vahan karkkia, jotta maltan olla koneen aarella koko viikonlopun. Totesin matkalla, etta muuten taa maalaiselo on ihan leppoisaa, mutta kun karkkihimo iskee, on matka sen aarelle liian pitka:)
Olisin haastatellut yhta aideistamme eilen, mutta han oli kiireinen, silla oli lahdossa hautajaisiin. Han kertoi sukulaisensa kuolleen. Kysyin onko kyseessa nuori vain vanha ihminen, johon han vastasi, etta vanha 28-vuotias. Hammentyneena sanoin, etteihan se nyt viela vanha ole. Aiti totesi, etta ainakin aikuiseksi ehti eli onhan sekin jo jotain. Taman keskustelun jalkeen omat pienet karkkimiho murheet tuntui jokseenkin naurettavilta. Menin seuraavaan taloon, josta loysin eraan tadin. Kyselin talon aidin peraan. Tati kertoi hanen olevan veljensa hautajaisissa. Jostain syysta haastatteluni alkoi tuntua todella pienelta asialta kaiken muun keskella. Haastattelin tatia, joka oli erittain kiitollinen haastattelusta, mutta hyvin harvasanainen.
Nyt lahden maistamaan tomaattikeittoa. Kokkaan itselleni jo toista kertaa taalla oloni aikana. Ahkera emanta toivottaa kaikille mukavaa viikonloppua:)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
