maaseudun rauhasta

Olen aina elanyt siina kuvitelmassa, etta maaseudulla voi nukkua rauhassa pitkaan, koska siella on hiljaista. Nain ei ole asian laita ainakaan taalla minun kotikylassani. Eilen illalla tulin Kampalasta puolen yon jalkeen rattivasyneena, matka kesti hieman normaalia pidempaan, koska bussi hajosi kesken kaiken. No ajattelin, etta nukun tanaan pitkaan, kun on kerta vapaapaiva. Mutta kuten joka aamu noin klo 6 heraan siihen, kun kylalaiset tulevat hakemaan vetta Kids of African kraanasta. Onhan se toki hienoa, etta organisaatio auttaa koko kylayhteisoa ja antaa puhdasta vetta, mutta siita tulee siis kova meteli silla lapset jotka hakevat vetta eivat ajattele muzungua, joka haluaa nukkua. Lasten lisaksi melua pitavat tietenkin kukko, koirat, lehmat yms. Eli siis kuvitelmani maaseudun rauhasta ovat muuttuneet. Nyt tiedan, etta taalla ruuhkaaika vedenhaussa on klo 6-8 valilla ja illalla auringon laskun jalkeen klo 19.30 aikoihin alkaa rauha. Tosin luonto heraa vasta silloin sirkuttamaan, mutta se on enemmin rauhoittavaa.

Eilen illalla, kun tulin vasyneena Kampalasta ja olin jo hieman tuskastunut bussin hajotessa, hammastyin kotiportilla silla, vartiamme tuli avaamaan oven ase kainalossaan. Aseen on varmaan tarkoitus antaa meille turvallinen tunne, etta untamme valvotaan eika kukaan ei-toivottu vieras paase yllattamaan meita yolla, mutta reaktio oli kylla hieman painvastainen. Tuntui jotenkin jarjettomalta, etta taalla kylapahasessa aseiden kanssa vartioidaan. No, mutta aseesta huolimatta portin miehet ovat kaikki oikein mukavia ja aina toivottavat madamen tervetulleeksi. Minun edessani ei sentaan polvistuta, kuten tanskalaisjohdon edessa tehdaan. Erityisesti palkkapaivana osa tyontekijoista (siivojat, pyykkarit, keittionvaki ja farmin miehet) kiittavat palkastaan aina polvistumalla, vaikkakaan eurooppalaiset pomot eivat siihen oikein tahdo tottua.

Tosiaan taalla Kids of Africassa on aikalailla vakea toissa,koska yksi organisaation ideoista on luoda tyoapikkoja lahialueen ihmisille. Siina on onnistuttua, silla tyontekijoita on yli 60 (huom. lapsia 56). Mutta siis meilla on farmi, taalla kierratetaan, on siivoojia, pyykkitupa jne. Mika parasta tyontekijat viihtyvat taalla, ovat ilosia siita, etta saavat tehda toita. Ystavanpaivana meita kiitettiin tyoskentelysta kukin. Se oli mukava piristys. Kukkia vaihdettiin sen jalkeen moneen otteeseen. Siis mina annoin kukkani jollekin, joka taas antoi kukkansa minulle ja niin edespain.

Viime viikolla kavimme tutustumassa muutamaan muuhun orpokotiin. On se vaan outoa, kun kaikki paikat on yksityisia ja on jotenkin ihan tuurista kiinni, minne hylatyt lapset paasevat. Vastassa voi olla selvasti paremmat elinolot kuin ugandalaisilla ylipaansa tai sitten sellaiset, jossa hadin tuskin parjataan. Vierailuiden myota osaa jotenkin nahda tamankin paikan eri tavalla. tama on jotain kahden aaripaan valista. rahaa on, mutta ei nyt liiaksi. Kuitenkin niin, etta lapsille voidaan tarjota muutakin kuin perustarpeiden (ruoan) tyydytys. Koulutus ja terveydenhuolto siis. Ai niin ja tietysti sosiaalityontekijoiden loistava tyopanos jattaa jalkensa jokaiseen pienokaiseen:)

Nyt tama sosiaalityontekija jatkaa jalassa olevan palohaavansa parantelua, jonka sai tanaan boda-bodasta. auts, ja hyvaa yota!