arkisia askareita

Vaikka olen ollut vasta kuukauden taalla, tuntuu elama jo aika arkiselta. Tyopaivat sujuvat nopeasti, kun keskustellaan Bettyn kanssa kaikenlaisista kulttuuri asioista ja siita mika oikeastaan on kulttuurista riippuvaista ja mika ei. Lasten kanssa tyoskentely on alkanut mukavasti. Tehdaan siis Bettyn kanssa kansioita lapsista, johon kerataan kaikki mahdolliset tiedot ja arvioidaan lasten kehittymista. Bettyn on tulevaisuudessa tarkoitus paivittaa jokaisen lapsen kansiot kuuden kuukauden valein. Tyossa on paljon kaikenlaisia minulle aivan uusia asioita, kuten lasten ian arvioiminen, miten aliravitsemus vaikuttaa kehitykseen, muiden sairauksien vaikutus, heimon arviominen (ulkonaon perusteella?!), uskonnon merkitys jne.

Mita mina taas osaan, liittyy ehka enemman siihen, miten lasten kanssa voi tyoskennella hieman luovemmin, mika on olennaista tietoa, miten kirjoitetaan, miten tietoa kerataan jne. Takalainen lasten kanssa tyoskentely tuntuu aika karulta toisinaan, kun nakee aitien nostavan pienia vauvoja kadesta ylos, ja ylipaansa asenne on, ettei lapsia pida liikaa hyssytella. Kylla lapsi oppii olemaan itkematta, jos antaa sen yksin rauhoittua ja sanoo tiukasti "stop crying!". Lapsille uutta on mm. kirjojen lukeminen, monet nakevat leluja ensimmaista kertaa taalla ja kaiketi lapsuus, jossa saa leikikia enemman kuin tehda kotitoita, kokonaisuudessaan on aika uutta. Paivakodissamme lasten paivaohjelmaan kuuluu paljon paikoillaan istumista ja "rauhoittumista" ja jos siis alle 3-vuotiaat lapset eivat istu aloillaan, saattaa opettaja kysya: kuka ei halua olla kiltti lapsi? Kenella on huonot kaytostavat? Ja toki talloin lapset ja opettaja mainitsevat kaikkien tuhmien lasten nimet. Opetusmenetelmina kertaaminen ja toistaminen tuntuvat olevan kovin suosittuja. Hyva oppilas toistaa opettajan lauseen virheettomasti.

Eilen illalla sain eteeni kasan lakiteksteja, jota minun pitaisi lueskella, koska autan Bettya lasten virallisten papereiden jarjestelyssa, huoltajuuden anomisissa, kenella on tiedot salasspidettaviin tietoihin yms. Yleisesti asenne on, etta hoidetaan byrokraattiset asiat mahdollisimman viime tipassa, ettei kenellakaan ole mitaan valittamista. Lakipykalat ei viela ole ihan hallussa, mutta sen jo olen huomannut, etta eroja suomalaisiin pykaliin on. Lasten sukulaisille ei mm. saa kertoa, missa orpokodissa lapset ovat. Sukulaiset saavat silti tavata lapsia poliisiasemalla, jos haluavat. Syy siihen miksei asuinpaikkaa saa kertoa on se, etta sukulaiset voisivat vaatia lapset itselleen ja myohemmin kayttaa lapsia tyovoimana. Tama on siis Bettyn tulkinta eraasta lain pykalasta. Toisaalta tallaiset tapaukset eivat ole kovinkaan ajankohtaisia, koska suurin osa lapsista on hylattyja, eika heidan sukulaisistaan ole mitaan tietoa, eika kukaan ole heita koskaan koettanut etsia.

Kaiken kaikkiaan tyo on mielenkiintoista. Jannitteita tyopaikalla on paljon erityisesti ihon varista johtuvia. Ihmiset juoruavat ja kyselevat. Bettylta on monet jo kysyneet olenko muzungu vai ugandan muzungu, siis kerronko kaiken mita he tekevat pomoille. Tuntuu, etta monet koettavat olla varuillaa, jotteivat meneta tyopaikkaansa. Kaikista jannitteista huolimatta, tyonteko on suurimmaksi osaksi naurua taynna. Betty aina sanookin minulle, ettei kannata vaivautua tyopaikalle murjottamaan, koska voi myos nauttia ajastaan. Totta, eiko vain? Tyon iloa siis kaikille sinne kotimaahankin:)