kurssin paattajaiset

Lauantaina vietimme Bombossa perhevakivaltakoulutuksen paattajaisjuhlia. Olin yllattynyt ja jokseenkin huvittunutkin, miten suuret juhlat kurssilaiset olivat jarjestaneet kuuden viikon kurssin paatteeksi. He olivat tehneet perhevakivallasta kertovan esityksen, jossa oli onneksi onnellinen loppu ja perhe palasi asumaan saman katon alle. Esitys paattyi tanssiin, lauluun ja rumpumusiikkiin. Luokkahuoneen ikkunoista kurkki sisaan kymmenittain lapsia ja tunnelma oli kerrassaan iloinen. Ei ihme, etta ihmiset nauravat taalla niin paljon, silla jokaista pientakin elaman iloa juhlitaan tanssien ja laulaen.

Juhlan huipensi kakku, joka oli koristeltu kirjoituksella "Rethinking Domestic Violence". Olimme Grace kanssa ainoat, joiden mielesta kakun koristelu oli varsin vitsikas. Toki juhlissa pidettiin myos paljon puheita. Mina olin yllattaen kunniavieras, joten jouduin myos pitamaan puheen ja sain jakaa todistukset kurssilaisille. Koska tilaisuus oli hyvin tarkea ja suuri, otettiin jokaisesta kurssilaisesta kuva, kun ojensin todistuksen. Ulkona seurasi viela puolen tunnin pituinen kuvaussessio ja sitten vaihdettiin osoitteita. Nolottaa myontaa, mutta en muistanut omaa osoitettani Alppilassa. Olen kai ollut taalla jo tovin, kun ei muistu osoitekaan mieleen:)

Emmin kanssa lomailun jalkeen paluu tyoarkeen sujui mukavasti. Maanantaina jopa mietin, etta ompas kiva tehda toita ja tanaan onkin taas vapaapaiva, silla tanaan juhlitaan Marttyyrien paivaa. Ensi maanantaina on Sankarien muistopaiva eli ei taalla tyontakia tarvitse hikoilla, auringon takia kyllakin. Sadekausi on lopuillaan ja helletta piisaa!

Kotiin paluuni huomasivat myos bodakuskit, joista monet toivottivat minut tervetulleeksi, kun Emmin kanssa jaimme Kawukuun kohdalla taxista ulos viime torstaina oltuamme noin viikon reissussa. Viikonloppuna sain myos muutaman puhelinsoiton, jossa salaperainen mieshenkilo tiedusteli kuulumisiani. Luulen, etta ystavani bodakuskit ovat vaihdelleet numeroani keskenaan silla aiemminkin minulle on soitettu "Hi Maria! How are you? How are the children?" ja sitten luuri korvaan. Eras kuski kysyy minulta aina, jos voin hankkia hanelle toita ja muutamat kyselevat, jos tunnen ketaan eurooppalaista, joka haluaisia naimisiin ugandalaisen kanssa. Jos kiinnostaa, ottakaa yhteytta! Minahan olen kertonut olevani naimisissa ja siihen moni on todennut, etta miksi en voi erota, silla he ovat kuulleet, etta Euroopassa on tapana erota. Tassa vaiheessa keskustelua alan yleensa katsella maisemia hyvin tarkkaan enka kuulee enaa, mita kuski edessa puhuu. Talloin kuski kiihdyttaa vauhtiaan aikalailla ja silloin pelottaa.