tiistaina 1. heinäkuuta 2008

Hauskoja hetkia ja huomioita

Bettyn kanssa olemme jatkaneet tyoskentelya tavalliseen tapaan. Toisinaan kun luemme toistemme toita huomaamme hassuja kulttuurieroja. Betty kirjoitti kerran eraasta lapsesta, etta hanella on omituinen mieltymys leikkia sateella ulkona. Bettyn mielesta olisi hyva, jos aiti puuttuisi asiaan jollain tavalla. Sanoin, etta me aina liikumme sateella ulkona ja lapset leikkivat latakoissa. Betty totesi tietavansa sen ja on kuulemma aina pitanyt sita outona asiana.

Kavin lauantaina oluella tyokaverini kanssa. Han pahoitteli, etta baariin on pitka matka ja ehdotti, etta odotamme bussia. Sanoin, etta kavelen mielellani ja olimmekin perilla ehka kymmenessa minuutissa. Tina totesi, etta kavelen aina niin nopeasti ja kysyi, onko minulla aina kiire. Kerroin, etta olen vain tottunut kavelemaan nopeasti. Kavelyvauhtini tuntuu toisinaan olevan ainainen keskustelun aihe, silla lahes kaikki tyokaverini huomattavat siita ja kysyvta aina, miten minulla voi olla koko ajan kiire. No olen kylla tyytyvaisempi tahan kavelyvauhti keskusteluun kuin siihen, etta luonaalla pohditaan sita, josko taas olen lihonut. "You should eat more that you would be more fat!"

Bettyn kanssa puhuimme siita, kuinka bussit pysahtyvat 200 metrin valein ja sanoin, etta joskus jaan jo aikaisemmin, koska kavelen nopeammin. Betty sanoi, etta vihaa kavelemista ja koska Ugandassa on tapana, etta ne joilla on rahaa matkustaa kuluneuvolla eivat turhaan kavele, silla kavely on enemman koyhien asia. Ei ihme, etta muutamat tyokaverini ovat olleet yllattyneita, kun olemme tormanneet Bwerengessa ja olen kertonut, etta olen iltakavelylla.

Tyossa huomaa usein myos erilaisen ajatuksen siita, kuinka paljon lasten tulisi osallistua kotitoiden tekoon. Itse en jotenkaan osaa pitaa 4-vuotiasta lasta, joka ei moppaa lattiaa laiskana enka osaa viela huolestua, etta miten niin iso lapsi ei ole lainkaan kiinnostunut kotitoista. Betty taas usein ihmettelee, miten muistan niin tarkasti kirjata milla leluilla lapsi leikkii tai mita asioita lapsi kertoo kirjaa lukiessa. Ikuiselta tuntuva keskustelun aihe on se, etta onko lellimista pitaa isoa lasta eli 4-5-vuotiasta sylissa.

Lauantaina olin tyokaverini haissa. Olin jo nukahtaa kirkkoon, koska seremonia kesti kolme tuntia. Yllattaen havahduin, kun kuulin morsiammen veljen puhuvan. Han luovutti siskonsa sulhaselle ja sanoi, etta toivoo, ettei Patricia tule kotiin itkien kertomaan, etta sulhanen on lyonyt hanta. Hetken kuluttua veli mainitsi jotain kanasta. Vieressa istuva tyokaverini kuiskasi minulle, ettei kanasta saisi kirkossa mainita mitaan. Kysyin, etta mista kanasta on oikein kysymys. Tyokaverini kertoi, etta sulhasella on tapana antaa morsiammen perheelle kana, kun suvut tapaavat introduction seremonyssa. Mutta oli kuulemma etikettivirhe mainita kanasta kirkossa.

Pomoni teki yhtena paivana ruokaympyraa, koska haluaa aitiemme tarkkailevan, etta jokaisella aterialla lapset saavat vitaminneja, proteiineja yms. Han pyysi minua avuksi, koska ei tiennyt mihin lohkoon laittaisi heinasirkat ja muut otokat, joita lapset syovat grillattuina. Siina olikin pohtimista, mita tarjoaisin heinasirkkojan kanssa, jotta ateria olisi ravintosisalloltaan hyva? Ehdotuksia?!