Maaru Ugandassa

Bwerengan kuulumisia

2008-08-06T07:29:00.000-07:00

Viela viimeinen katsaus Bwerengan elamaan ennen kuin tulen kotiin. Kylassa on tapahtunut seuraavanlaisia asioita:

1. Tyokaverini katto lensi tuulen mukana ja koko talo tuhoutui ukkosella. Tyopaikalla kerattiin kolehti ja nyt on uusi talo pystyssa.

2. Kalastajat yrittivat tehda Viktoria-jarvesta suuremman polttamalla metsaa sen rannalta. No, palo hieman levisi ja vastakkaisella rannalla olikin hieman tavallista suurempi kokko. Nyt on palo jo sammunut ja jarvi kai suurentunut.

3. Ystavani bodakuskien kanssa olen heipoitellut ja kaikki ovat jo kertoneet, etta tulevat ikavoimaan minua. "be my friend, give your e-mail adress"

4. Hamis, joka vaati saada ostaa minulta aidon suomalaisen Nokian kannykan, perui kaupat, vaikka noin kuukauden verran lahetteli viesteja, kuinka tarkeaa hanen olisi saada aito suomalainen Nokia suomalaiselta ystavaltaan. Hamis ei ole ollut ainoa taalla, joka on halunnut ostaa minulta aidon Nokian kannykan.

Tassa kai kaikki. Lisaa kuulumisia voin kertoa sitten Suomessa. Kiitos teille, jotka olette jaksaneet lukea blogia!

lastenlauluja ja leikkeja

2008-07-27T10:15:00.000-07:00

Vertailimme Naomin kanssa lastenlauluja, joita tyopaikoissamme lauletaan. Meilla Kids of Africassa laulut "Telephone to Jesus" "Baby Jesus" ja "Aaluette", kiitos Emmin musiikkituokioiden, ovat lasten lempilauluja. Naomi kertoi, etta heilla lauletaan laulua, joka kertoo siita, miten monta kertaa aiti lyo lastaan. " And this is how we beat, beat, beat.." Lauluun kuuluu leikkikin, jossa lappaistaan vuorotellen oikeaa ja vasenta pyllynpuoliskoa.

Eras pojistamme tuli koulusta kotiin laksyjen kanssa. Opettaja oli antanut laksyksi piirrustustehtavan, jossa piti piirtaa seuraavat onnettomuudet: vauva hukkuu kylpyammeeseen, lapsi satuttaa jalkansa rikottuun pulloon, tytto joka on ottanut yliannostuksen. 7-vuotias tietysti ihmetteli, etta mita se sellainen yliannostus tarkoittaa. Itse taas ihmettelin, miksi 7-vuotiaan tarvitsee siita viela tietaa.

Olen nyt loppua kohden ajatellut siirtaa tyontekovastuuta jalleen tyokaverilleni. Talla viikolla tyotahti onkin ollut huima: teemme toita noin 3 tuntia paivassa. Minulla onkin siis ollut hyvin aikaa pohtia, mita sita viela haluaisi taalla ollessa tehda. Suunnitelmissa on seuraavanlaista ohjelmaa: aion opettaaa lapsille leikin Tervapata tyopaikan urheilupaivassa ja menna Nairobiin pitkaksi viikonlopuksi. Arvatkaa vain kumpaa odotan enemman?!

Kahden viikon loma Riinan kanssa

2008-07-19T04:07:00.000-07:00

Loma Riinan kanssa sujui nopeasti. Ehdimme nahda Sipin vesiputoukset, kiiveta tulivuoren huipulle, kayda safarilla ja ostaa laukut tayteen tavaraa. Matkalaisilla oli hieman huonoa onnea mukanaan, mutta se ei menoa haitannut. Safarille mennessa auto hajosi kesken matkan ja vietimme paivan keskella pienta kylaa, jossa olimme kuin nahtavyyksia. Jatkoimme matkaa hieman vanhemmalla autolla, jonka ovessa oli reika ja Riina olikin autosta ylos noustessaan polysta ruskea.

Tulivuorelle kiipeaminen oli raskasta emmeka etukateen olleet odottaneet yhdeksan tunnin kavelya. Oppaamme eivat puhuneet englantia kovinkaan hyvin, joten usein sai arvailla keskustelun sisaltoa. "we go four time" Vapaa suomennos: kavelemme nopeasti, joten olemme taukopisteella neljassa tunnissa. Huipulle paastyamme oli tunne mahtava ja iloa lisasi oppaamme, jotka antoivat meille palkinnoksi keksipaketin. Vuorella oli myos toinen ryhma, jotka eivat jaksaneet kiiveta ylos asti. Kun uupuneena saavuimme alas oli meita vastassa oma safari oppaamme Steve ja toisen ryhman matkanjarjestaja seka paljon kylalaisia. Meidat otettiin vastaan kuin sankarit. Toinen matkanjarjestaja ylisti meita moneen otteeseen ja ihmetteli aaneen, kuinka uskomatonta on, etta kiipesimme ylos asti ja etta hanen ryhmansa ei jaksanut, vaikka oli treenannut kuukauden sita varten. Ihmismaara sai meidat hieman hamilleen, mutta kipeista jaloista huolimatta tuntui mahtavalta. Ensimmainen vuori valloitettu!

Safarilla elainten maara oli pettymys, mutta toisaalta villielaimia nakyi yllattavissa tilanteissa. Viimeisena iltana istuimme ravintolassa ja norsu kaveli pihaan. Olimme ainoat turistit, jotka vaihtoivat paikkaa ja seurasivat norsun liikkeita etaisyyden paasta muiden ottaessa valokuvia jattilaismaisen suuresta ja pelottavasta norsusta. Seuraavana paivana olimme kavelylla metsassa ja polulla vastaan kaveli mikapa muu kuin norsulauma. Ei edes tarvitse mainita, etta silloin toivoin olevani jossain muualla. Kotona Suomessahan kerran pelastyin oravaa niin pahasti, etten uskaltanut menna vintille yksin. Olen ehka nyt jo hieman rohkeampi kuin silloin :)

Kampalassa olo sujui ongelmitta. Pienia mokia, kuten sellaista, etta eras nimelta mainitsematon sekoitti vessan ja kanalan, joten pissasi kanalan lattialle, saattoi sattua, mutta ei mitaan sen suurempaa. Kokonaisuudessaan oli mainio loma. Enaa on kolme viikkoa toita ja sitten pakkaan laukkuni ja matkustan takaisin Suomeen. Siella tuskin tormaan ongelmaan vessojen ja kanaloiden suhteen. Taallakin kyseinen kanala oli tyhja, joten siksi se erehdys sattui..

Hauskoja hetkia ja huomioita

2008-07-01T22:42:00.000-07:00

Bettyn kanssa olemme jatkaneet tyoskentelya tavalliseen tapaan. Toisinaan kun luemme toistemme toita huomaamme hassuja kulttuurieroja. Betty kirjoitti kerran eraasta lapsesta, etta hanella on omituinen mieltymys leikkia sateella ulkona. Bettyn mielesta olisi hyva, jos aiti puuttuisi asiaan jollain tavalla. Sanoin, etta me aina liikumme sateella ulkona ja lapset leikkivat latakoissa. Betty totesi tietavansa sen ja on kuulemma aina pitanyt sita outona asiana.

Kavin lauantaina oluella tyokaverini kanssa. Han pahoitteli, etta baariin on pitka matka ja ehdotti, etta odotamme bussia. Sanoin, etta kavelen mielellani ja olimmekin perilla ehka kymmenessa minuutissa. Tina totesi, etta kavelen aina niin nopeasti ja kysyi, onko minulla aina kiire. Kerroin, etta olen vain tottunut kavelemaan nopeasti. Kavelyvauhtini tuntuu toisinaan olevan ainainen keskustelun aihe, silla lahes kaikki tyokaverini huomattavat siita ja kysyvta aina, miten minulla voi olla koko ajan kiire. No olen kylla tyytyvaisempi tahan kavelyvauhti keskusteluun kuin siihen, etta luonaalla pohditaan sita, josko taas olen lihonut. "You should eat more that you would be more fat!"

Bettyn kanssa puhuimme siita, kuinka bussit pysahtyvat 200 metrin valein ja sanoin, etta joskus jaan jo aikaisemmin, koska kavelen nopeammin. Betty sanoi, etta vihaa kavelemista ja koska Ugandassa on tapana, etta ne joilla on rahaa matkustaa kuluneuvolla eivat turhaan kavele, silla kavely on enemman koyhien asia. Ei ihme, etta muutamat tyokaverini ovat olleet yllattyneita, kun olemme tormanneet Bwerengessa ja olen kertonut, etta olen iltakavelylla.

Tyossa huomaa usein myos erilaisen ajatuksen siita, kuinka paljon lasten tulisi osallistua kotitoiden tekoon. Itse en jotenkaan osaa pitaa 4-vuotiasta lasta, joka ei moppaa lattiaa laiskana enka osaa viela huolestua, etta miten niin iso lapsi ei ole lainkaan kiinnostunut kotitoista. Betty taas usein ihmettelee, miten muistan niin tarkasti kirjata milla leluilla lapsi leikkii tai mita asioita lapsi kertoo kirjaa lukiessa. Ikuiselta tuntuva keskustelun aihe on se, etta onko lellimista pitaa isoa lasta eli 4-5-vuotiasta sylissa.

Lauantaina olin tyokaverini haissa. Olin jo nukahtaa kirkkoon, koska seremonia kesti kolme tuntia. Yllattaen havahduin, kun kuulin morsiammen veljen puhuvan. Han luovutti siskonsa sulhaselle ja sanoi, etta toivoo, ettei Patricia tule kotiin itkien kertomaan, etta sulhanen on lyonyt hanta. Hetken kuluttua veli mainitsi jotain kanasta. Vieressa istuva tyokaverini kuiskasi minulle, ettei kanasta saisi kirkossa mainita mitaan. Kysyin, etta mista kanasta on oikein kysymys. Tyokaverini kertoi, etta sulhasella on tapana antaa morsiammen perheelle kana, kun suvut tapaavat introduction seremonyssa. Mutta oli kuulemma etikettivirhe mainita kanasta kirkossa.

Pomoni teki yhtena paivana ruokaympyraa, koska haluaa aitiemme tarkkailevan, etta jokaisella aterialla lapset saavat vitaminneja, proteiineja yms. Han pyysi minua avuksi, koska ei tiennyt mihin lohkoon laittaisi heinasirkat ja muut otokat, joita lapset syovat grillattuina. Siina olikin pohtimista, mita tarjoaisin heinasirkkojan kanssa, jotta ateria olisi ravintosisalloltaan hyva? Ehdotuksia?!

synnytysosasto

2008-06-26T22:43:00.000-07:00

Viime viikonloppuna oli jannat paikat. Eras tyokaverini epaili perjantaina, etta on syyta lahtea synnyttymaan. Kamppiksieni Jillin ja Kaycin kanssa soitimme vartijan ajamaan Abin sairaalaan. Perjantai oli kuitenkin vaara halytys, joten Abi tuli tanne meille yoksi. Lauantaina oli tosi kyseessa ja taas alettiin etsia kyytia. Vartija oli tyovuorossa, mutta ei halunnut lahtea valoisalla ajamaan Kampalaan, koska hanella ei ole ajokorttia ja han ajatteli, etta paivalla on enemman poliiseja liikkeella kuin yolla. No, koska ketaan muutakaan ajokortin omistavaa henkiloa ei ollut paikalla, lahti vartija kuskiksi.

Ennen sairaalaan menoa keittajamme tuli muistuttamaan Abia siita, etta on tarkea juoda teeta, jotta synnytys alkaa mahdollisimman pian. Keittaja kysyi, onko Abilla on mukana termarissa kuumaa vetta. Ei ollut, joten sita lahdettiin hankkimaan ja siihen meni ainakin 20 minuuttia, mutta sairaalaan ei kuulemma ilman sita lahdeta. Sairaalassa todellisuus paljastui ja saimme huomata, ettei sairaala todella tarjoa potilaille mitaan, ei edes vessapaperia.

Vauvan synnytys ei alkanut viela lauantaina. Vauvan isalle soitettiin heti kun sairaalaan paastiin. Han sanoi, etta on jo matkalla ja kyllahan han paikalle saapuikin 8 tunnin kuluttua! Pahoittelut han osoitti aidin sijaan kellepa muille kuin vaaleaihoisille ystaville. Miehella kiiretta riittaa, koska hanellahan on ainakin jo yksi perhe ja lapset kotona. Juorut kertovat, etta lapsia on varmaan useammallekin naiselle.

Vauva syntyi sunnuntaina. Maanantaina menimme katsomaan pienta suloista poikaa. Kun sain vauvan syliini, Abi kysyi jos haluaisin ottaa hanet mukanani Suomeen. Olin hammentynyt siita realismin maarasta joka sairaalassa oli. Yleensahan vauvan syntyma on iloinen asia, mutta talla osastolla ei nakynyt moniakaan hymyilevia kasvoja. Jokaisella aidilla oli mukanaan joku sukulainen, joka nukkui lattialla, silla sairaanhoitajat ei aiteja auta, joten yksin ei sairaalassa parjaa. Vauvat makasivat aitien vieressa sangyilla tai lattialla sukulaisten kanssa. Vierailusta tuli samaan aikaan hyva etta kurja mieli. Mutta ehka se elama lahtee hymyilemaan sitten kotona, kun paasee sairaalasta omaan rauhaan. Toivotaan ainakin niin.

uskonnosta ja aviottomuudesta

2008-06-21T22:41:00.000-07:00

Tyokaverini Hannah on pyytanyt minua luokseen jo pitkaan. Taman viikon torstaina oli vihdoin paiva, jolloin kummallakin oli aikaa. Hannah asuu Kampalan keskustasta noin kuuden kilometrin paassa, mutta ruuhka-aikaan matka kesti tunnin. Kun olimme ostamassa maitoa, tapasimme Hannahin naapurin, joka tarjosi meille kyytia. Hanen autonsa oli tien toisella puolella. Hannah pyysi hanta ottamaan meidat kyytiin silta puolelta tieta, missa seisoimme. Han sanoi, ettei halua ylittaa tieta, koska se on liian vaarallista. Naapuri toivotti minulle heti autoon istuttuani jumalan siunausta. Sita matkalla tarvittiinkin, silla tadin ajotaidot olivat kovin kehnot.

Hannahin luona oli vierailemassa myos born again kristitty pappi, jonka kanssa istuskelin olohuoneessa, silla Hannah itse oli kiireinen kotitoiden parissa, joissa mina en tietenkaan saanut auttaa. Pappi ei sanonut ehka yhtaan lausetta mainitsematta jumalaa ja moneen otteeseen han kiitti meita eurooppalaisia rukouksistamme pohjois-ugandalle. Yhtakkia huomasin, etta Hannahin apulaistytot siirsivat sankya toiseen huoneeseen. Ymmarsin siita, etta minun oletettiin jaavan yoksi.

Noin klo 21 aikoihin, kun ugandalainen tositv Project Fame loppui ja Hannah tuli katsomaan uutisia. Han nukahti sohvalle lahes heti istuttuaan. Han ei kuitenkaan mennyt nukkumaan ja jostain mieleeni tuli, etta han saattaa odottaa, etta mina menen ensin sankyyn. Nain taisi olla asian laita, silla minun jalkeeni koko olohuone tyhjeni. Hannah sanoi, etta aamulla pitaa herata klo 5, jotta ehditaan toihin ajoissa. Onneksi han tarkoitti afrikkalaista aikaa, silla sain nukkua ainakin puoli kuuteen.

Hannah ei ole ehka vielakaan oikein sulattanut sita, etta poikaystavani kavi taalla vierailulla. Matkalla toihin han kysyi aitini kuulumisia ja keskustelun aikana kavi ilmi, etten asu enaa aitini kanssa, mutta sen sijaan poikaystavani kanssa. Hannah oli asiasta tietenkin jarkyttynyt ja totesi, etta menemme varmasti heti naimisiin kun olen taas Suomessa. Kerroin, ettei tallaista ole suunnitteilla. Hannah alkoi lukea lehtea. Siina sattui olemaan kolme artikkelia haista. Hannah naytti ne kaikki minulle ja kaski viela harkitsemaan asiaa uudemman kerran. Juuri ennen kuin saavuimme Kids of African pihaan toinen tyokaverini pyysi meita kaikkia ylistamaan jumalaa taputtamalla hanelle ja laulamalla. Matkan tassa vaiheessa tunnelma oli aika hilpea. Mielessani mietin, etta voiko uskontoa enaa enempaa tuputtaa ja voiko selvemmin enaa arvostella toisten elamaa kuin Hannahin kauhistelu aviottomuudesta. No nyt han kuitenkin pystyi jo sanomaan poikaystava isan sijaan. Pitkaan han kyseli isani kuulumisia Ilmaria tarkoittaessaan.

2008-06-14T02:11:00.000-07:00

Pikku hiljaa alkaa olla kaikki Bwerengan polut tuttuja. Onneksi kylassa on vain muutama suurempi tie niin voi rauhassa menna polulle kun polulle, sille kaikki johtavat joko Victoriajarveen tai tielle. Sita aina vain jaksaa yllattya, kuinka keskella pusikkoa ihmiset elevat ja miten pienien polkujen paahan taloja onkaan rakennettu. Sateen runnoma tie on talla hetkella aivan kamalassa kunnossa, jos se koskaan on ollutkaan tasaisempi.

Talla viikolla on ollut yllattavan kylma. Nytkin on taivas pilvinen ja minulla pitkahihainen paita paalla. Iltaisin saattaa jopa palella! Ei sen nain pitanyt olla, tulin tanne lampimaan :) Oletin sadekauden loppuvan kesakuun alussa, mutta kaikki puhuvat siita meillekin niin kovin tutustu ilmaston muutoksesta, joten taallakaan ei ole enaa kuivaa ja markaa kautta samalla tavalla kuin ennen. Toisin sanoen nykyaan sataa, milloin vain. Pysyy ilma ainakin hieman raikkaampana ja kosteampana.

Nyt muutaman viikon olen ajatellut uhrata opinnoilleni: olen aloittanut haastattelemaan muutamaa tyokaveriani. Taman mukavan tyon jalkeen on aina se ei niin mukava tyo eli talla kertaa haastatteluiden litterointi. Toivottavasti ei ole ihan hirmuisen montaa sahkokatkoa tai ainakaan pitkia sellaisia en nyt tana viikonloppuna jaksaisi. Kavin eilen Kampalasta ostamasta vahan karkkia, jotta maltan olla koneen aarella koko viikonlopun. Totesin matkalla, etta muuten taa maalaiselo on ihan leppoisaa, mutta kun karkkihimo iskee, on matka sen aarelle liian pitka:)

Olisin haastatellut yhta aideistamme eilen, mutta han oli kiireinen, silla oli lahdossa hautajaisiin. Han kertoi sukulaisensa kuolleen. Kysyin onko kyseessa nuori vain vanha ihminen, johon han vastasi, etta vanha 28-vuotias. Hammentyneena sanoin, etteihan se nyt viela vanha ole. Aiti totesi, etta ainakin aikuiseksi ehti eli onhan sekin jo jotain. Taman keskustelun jalkeen omat pienet karkkimiho murheet tuntui jokseenkin naurettavilta. Menin seuraavaan taloon, josta loysin eraan tadin. Kyselin talon aidin peraan. Tati kertoi hanen olevan veljensa hautajaisissa. Jostain syysta haastatteluni alkoi tuntua todella pienelta asialta kaiken muun keskella. Haastattelin tatia, joka oli erittain kiitollinen haastattelusta, mutta hyvin harvasanainen.

Nyt lahden maistamaan tomaattikeittoa. Kokkaan itselleni jo toista kertaa taalla oloni aikana. Ahkera emanta toivottaa kaikille mukavaa viikonloppua:)

viisuminhankintaretki

2008-06-09T01:35:00.000-07:00

Viime viikolla tuhlasin paivani hakemalla uuden turistiviisumin. Jopas oli show. Jotta minun ei tarvinnut ostaa tyolupaa taytyi minun hakea viisumi Jinjasta Kampalan sijaan, silla Jude tunsi viisumivirkailijan ja sopi hanen kanssaan asiata etukateen. Viisumivirkailijaseta oli oikein mukava mies, vaikkakin ugandalaiseen tapaan kaytti kasittamattoman pitkan ajan ties mihin. Koska toimistossa ei ollut ovia, kaikki kaytavalla odottavat kuulivat jokaisen asiakkaan tarinat. Osalle virkailija sanoi, etta tule huomenna uudestaan tai ylihuomenna, jolloin hanella on aikaa tarkemmin katsoa asiaa. Minuakin ensin pyydettiin palaamaan asiaan viikon kuluttua, mutta pyysin saada leiman sina paivana kun Jinjassa olin, silla matka kestaa kotoani Jinjaan noin kolme tuntia. Virkailija katsoi minua hetken ja pyysi huoneeseensa. Siella han antoi minulle ja Judelle kasan lehtia luettavaksi ja lahti lounastauolle.

Tunnin kuluttua herra virkailija saapui takaisin toimistolleen ja katsoi hakemustani. Sitten han katsoi minuun ja sanoi, etta naytan olevan terava tytto. Jatkokysymykset eivat liittyyneet viisumiini lainkaan, silla han halusi keskustella kanssani Ugandan kehityksesta, siita miten koyhyydesta paasee eroon, mitka ovat suurimmat ongelmat Ugandassa ja pyysi minua viela kertomaan, mika on ratkaisu tahan kaikkeen. Lopuksi sain leiman passiini ja seta toivotti minut tervetulleeksi jalleen 5 elokuuta. Han lisasi viela, etta ellen satu sairastumaan juuri silloin, mika tarkoittaisi sita, etta en voisi hakea viimeiseksi viikoksi viisumia ja lentokentalla kertoisin vain virkailijalle, etta sairastuin, joten en voinut lahtea maasta aikaisemmin ja viisumini ehti menna umpeen sairasteluni aikana.

Kotimatkalla pohdin, etta ihmiset ovat toisinaan taalla niin valittomia. Eilen yllatyin kuitenkin, kuinka valittomia he voivatkaan olla. Kavin tuttavani Hamisin luona kylassa, joka kysyi olenko raskaana ja taputteli vatsaani. Naurahdin, etta miten mina nyt yhtakkia olisin raskaaksi tullut, johon Hamisi vastasi: "Maybe something happened when the Big man was visiting?!" Hamisi nauraa rakatti kysymykselleen ja sen jalkeen kysyi haluaisinko perustaa hanen kanssaan orpokodin Kampalaan. Mina olisin kuulemma paikan pomo, jotta kansainvaliset rahoittajat luottaisivat orpokotiin ja Hamisi ostaisi maan ja rakennuttaisi paikan. Nain yksinkertaista se kaikki on. Hamisi viela totesi, etta Afrikassa on viela mahdollisuuksia yrittaa kaikenlaista, mutta Eurooppa on jo valmis. Taytyisi kai yrittaa siis tehda tanaan jotain hyodyllista. Mitahan se voisi olla?!

kurssin paattajaiset

2008-06-03T01:56:00.000-07:00

Lauantaina vietimme Bombossa perhevakivaltakoulutuksen paattajaisjuhlia. Olin yllattynyt ja jokseenkin huvittunutkin, miten suuret juhlat kurssilaiset olivat jarjestaneet kuuden viikon kurssin paatteeksi. He olivat tehneet perhevakivallasta kertovan esityksen, jossa oli onneksi onnellinen loppu ja perhe palasi asumaan saman katon alle. Esitys paattyi tanssiin, lauluun ja rumpumusiikkiin. Luokkahuoneen ikkunoista kurkki sisaan kymmenittain lapsia ja tunnelma oli kerrassaan iloinen. Ei ihme, etta ihmiset nauravat taalla niin paljon, silla jokaista pientakin elaman iloa juhlitaan tanssien ja laulaen.

Juhlan huipensi kakku, joka oli koristeltu kirjoituksella "Rethinking Domestic Violence". Olimme Grace kanssa ainoat, joiden mielesta kakun koristelu oli varsin vitsikas. Toki juhlissa pidettiin myos paljon puheita. Mina olin yllattaen kunniavieras, joten jouduin myos pitamaan puheen ja sain jakaa todistukset kurssilaisille. Koska tilaisuus oli hyvin tarkea ja suuri, otettiin jokaisesta kurssilaisesta kuva, kun ojensin todistuksen. Ulkona seurasi viela puolen tunnin pituinen kuvaussessio ja sitten vaihdettiin osoitteita. Nolottaa myontaa, mutta en muistanut omaa osoitettani Alppilassa. Olen kai ollut taalla jo tovin, kun ei muistu osoitekaan mieleen:)

Emmin kanssa lomailun jalkeen paluu tyoarkeen sujui mukavasti. Maanantaina jopa mietin, etta ompas kiva tehda toita ja tanaan onkin taas vapaapaiva, silla tanaan juhlitaan Marttyyrien paivaa. Ensi maanantaina on Sankarien muistopaiva eli ei taalla tyontakia tarvitse hikoilla, auringon takia kyllakin. Sadekausi on lopuillaan ja helletta piisaa!

Kotiin paluuni huomasivat myos bodakuskit, joista monet toivottivat minut tervetulleeksi, kun Emmin kanssa jaimme Kawukuun kohdalla taxista ulos viime torstaina oltuamme noin viikon reissussa. Viikonloppuna sain myos muutaman puhelinsoiton, jossa salaperainen mieshenkilo tiedusteli kuulumisiani. Luulen, etta ystavani bodakuskit ovat vaihdelleet numeroani keskenaan silla aiemminkin minulle on soitettu "Hi Maria! How are you? How are the children?" ja sitten luuri korvaan. Eras kuski kysyy minulta aina, jos voin hankkia hanelle toita ja muutamat kyselevat, jos tunnen ketaan eurooppalaista, joka haluaisia naimisiin ugandalaisen kanssa. Jos kiinnostaa, ottakaa yhteytta! Minahan olen kertonut olevani naimisissa ja siihen moni on todennut, etta miksi en voi erota, silla he ovat kuulleet, etta Euroopassa on tapana erota. Tassa vaiheessa keskustelua alan yleensa katsella maisemia hyvin tarkkaan enka kuulee enaa, mita kuski edessa puhuu. Talloin kuski kiihdyttaa vauhtiaan aikalailla ja silloin pelottaa.

Emmin matkaterveiset

2008-05-27T23:38:00.000-07:00

Maarun blogin onkin yllattaen vallannut Emmi. Tulin tanne Maarun elamaa sulostuttamaan viikko sitten. Ainakin tahan asti kaikki on mennyt hyvin. Maaru on aivan mahtava matkaopas, suosittelen lampimasti teille muillekin! Mun ei ole liikaa tarvinnut miettia mitaan, kun Maaru on suunnitellut ohjelman niin hyvin ja tinkinyt hinnat meille sopiviksi:)

Tulin siis tosiaan keskiviikkoiltana. Torstaipaiva hengailtiin Kids of Africassa, pidettiin lapsille vahan musiikkituokioita. Perjantaina lahdettiin reissuun. Vietimme pienen hetken Kampalassa, josta jatkoimme Maarun jarjestopomon Stuartin kyydissa Masakaan. Maaru oli kysynyt, voimmeko yopya Stuartin luona, mutta yllattaen Stuart jatti meidat perustamaansa orpokotiin, joka muuten oikeasti ole orpokoti, koska lapset eivat ole orpoja vaan ainoastaan koyhia. Maaru jo visioikin, etta voisi perustaa uuden matkailuformaatin: orpokotimatkailun. Masakan lapset olivat innokkaita musisoijia, ja lauloimme heidan kanssaan myos.

Lauantaina siirryimme ehka max. 50 kilometrin paahan Ssese-saarille, ja matkaanhan meni pidempaan kuin kukaan on ikina kayttanyt esimerkiksi Joensuu-Helsinki-valiin. Matkustimme monilla aivan liian tayteen ahdetuilla kulkuneuvoilla: taksilla, lautalla ja loppuhuipennukseksi rekan lavalla. Rekkamatkan luulimme olevan lyhyt (kartanlukutaitomme on loistava) ja kun yksi matkustaja sanoi olevan 45 mailia, vakuuttelimme itsellemme, ettei se voi olla niin pitka. Siis tietamatta yhtaan, paljonko yksi maili on. Mutta 2,5 tuntia siella rekan lavalla hujahti, valilla pysahdyttiin purkamaan lastia aika pitkaksi aikaa. Siis lastia, jonka paalla me matkustajat seisoimme. Matkalla tuli sitten pimeaakin ja kun ymparilla oli lahinna viidakkomaiset tunnelmat ja rekka oli puoliksi ojassa, taisimme vannoa toisillemme, ettei enaa ikina hypata mihin tahansa kulkuneuvoon ja otetaan selvaa edes suunnilleen, miten pitkan matkan olemme menossa. Mutta nain jalkikateen ajateltuna rekka oli itse asiassa ihan hyva juttu, koska tuo matka bodalla (mopolla) ei olisi myoskaan ollut mitenkaan turvallinen saatika mukava. Ja onpahan jotain mita muistella, sitten kun teemme rennon keski-ikaismatkan, jolla vain rentoudumme ja muistelemme nuoruutta. Meilla on siis tosi hieno kuva keski-iasta.

Ssese-saarilla oli rauhallista, mulla oli sellainen olo kuin olisin elakkeella. Ei tehty mitaan erityista, kirkossa kylla kaytiin. Siella oli hyva meininki. Pakenimme kuitenkin paikalta ennen kuin pappi saapui, koska Maarulla oli kokemusta, etta papin saapuessa vieraiden pitaa menna eteen puhumaan, emmeka varsinaisesti kaivanneet tallaista huomiota. Jota siis kylla olimme jo saaneet tarpeeksi.

Maanantaina jatkoimme taas Kampalaan, talla kertaa laivalla, jossa oli oikein pehmustetut penkit ja leffa, jossa oli ruotsinkieliset tekstit. Kampalassa tehtiin vahan ostoksia, tai oikeastaan niin vahan; molempien piti ostaa uudet kassit sita varten, etta saatiin ostokset kuljetettua. Mina sain kaksi isoa kangaspalaa 12 eurolla, etta ei taalla nyt niin hirveasti olla tuhlailtu kuitenkaan.

Eilen eli tiistaina oli matkan extreme-osuus, kun tulimme Niilille koskenlaskuun. Meilta oli peloteltu etukateen, mutta reissu oli itse asiassa tosi kiva, juuri sopivasti janna muttei liian pelottava. Veneemme kaatui vain kerran, muutoin meloimme koskista mallikkaasti. Meilla oli kunnon turvasysteemit ja pelastusveneet ja alkuopetukset, joten missaan vaiheessa ei tarvinnut pelata.

Ollaan viela taalla Niililla, nyt on nalka, joten pitaa menna aamupalalle. Palaamme tanaan taas Kampalaan. Perjantaina minun pitaakin sitten jo lahtea. Ihmiset (lahinnakin muut ulkkarit) taalla ovat ihmetelleet, mita jarkea on tulla Afrikkaan vain 10 paivaksi. Minua ei ole kylla kaduttanut, etta tulin! Pidempi reissu kun ei olisi ollut mahdollinen ja tassakin on kylla nahty ja koettu paljon. Eniten minulla on ajatuksia herattanyt lansimaalaisten touhut taalla, etta mika kaikki oikeastaan auttaa ja mika ei. Maaru jo huolestui, etta onko tassa nyt hanen tyostaan kyse, mutta ei ole. Mutta paljon taalla lansimaalaiset tekevat karhunpalveluksia.

Nyt syomaan!

2008-05-20T22:30:00.000-07:00

Maanantaina puolenpaivan aikaan saimme soiton sosiaalitoimistosta, etta heilla on siella alle kaksi vuotias hylatty poika, jolle ei loydy sijoituspaikkaa. Paatimme ottaa pojan ja lahdimme hakemaan poikaa alle puolen tunnin kuluttua soitosta. Sosiaalitoimiston piha oli taynna vakea ja sosiaalityontekijaa ei yllattaen nakynyt missaan. Edessamme eraan miehen sylissa istui vaaleansiniseen mekkoon ja farkkuihin puettu lapsi, jonka ymparilla porrasi karpasia. Poika oli meidan tuleva lapsemme. Ihmiset pojan ymparilla puhuivat tarinoita pojasta ja pojan aidista. Sanoivat poikaa kuuroksi ja tyhmaksi, kun tama ei reagoinut aikuisten kommunikointiin.

Kun sosiaalityontekija tuli paikalle noin 40 minuutin odottelun jalkeen, sain syliini pienokaisen, joka oli kevyt ja heikko. Lahdin vaihtamaan pojan vaatteet autolle, silla Bettyn mielesta oli sopimatonta vaihtaa pojan pissaiset vaatteet toimistolla ja riisua poika alastomaksi kaikkien nahden. Matkalla autoon kadulla olevat ihmiset huutelivat peraani "Muzungu, do you adapt children??" Kun autossa vaihdoin pojalle puhdasta ylle, ihmiset kurkkivat ikkunoista sisaan ja tahtoivat tietaa, mita pojalle oli tapahtunut, kun se naytti niin surkealta. Surkealta poika toki tuntuikin, ja oli niin kevyt pienokainen. Kuoppaisia teita kotiin ajaessamme tuntui, etta lapsi sylissani voi menna rikki hetkella milla hyvansa. Kotona kylvyn jalkeen poika oli jo toisen nakoinen ja tuoksuinen. Myohemmin illalla alkoi jo itkukin ja poika alkoi syoda ja juoda pikkuhiljaa pienia maaria kerrallaan.

Raskaan tyopaivan jalkeen menin tyokaverini Abishagin luo vierailulle. Abi oli lahtenyt ennen minua toista, joten jouduin soittamaan kavelyohjeet. "Turn this way from work and then take a shortcut" Oli aika tosi helppo loytaa nailla ohjeilla perille:) Abi oli mita herttaisin emanta. Mahduimme juuri ja juuri yhdessa istumaan hanen pienen asuntonsa lattialle juomaan teeta ja syomaan keitettyja munia ja chapateja. Abi kertoi minulle tohkeissaan eraasta elokuvasta, jossa kerrottiin ihmissyojista. Abi otti elokuvan hyvin tosissaan ja kertoi, ettei enaa uskalla liikkua paikoissa, joita ei tunne. Kun olin lahdossa kotiin, oli han huolissaan siita, etta en ota bodaa, silla pimeassa ei tieda, jos vaikka pusikossa on ihmissyoja.

Abi oli ihmeissaan, kun en pelastynyt hanen tarinaansa ja kysyikin, etta onko meilla Suomessa elokuvia lainkaan. Kerroin, etta on toki ja kauhuelokuviakin on, mutta nehan ovat vain tarinoita. Abi oli kuitenkin vakuuttunut ihmissyojista ja siita, etta on hyva olla varuillaan. Kavellessani taysikuun valossa kotiin pienessa Bwerengan kylassa, jossa kaikki tuntee toisensa, olin aika huvittunut siita, etta pitaisi olla enemman huolissaan ihmissyojien vaarallisuudesta kuin bodabodaien, joiden kanssa onnettomuuksia sattuu kuitenkin paivittain.

haat

2008-05-18T05:51:00.000-07:00

Gracen sisko Flavia kutsui kaikki Gracen vaaleaihoiset ystavat serkkunsa haihin. Olin aluksi innoissani ajatuksesta, mutta reilun kolmen tunnin epamaarainen odottelu laski hieman tunnelmaa. Menimme kuitenkin haihin ja Flavia katosi samatien, kun oli laittanut meidat istumaan penkkirivin takaosaan. Katselimme aikamme kahden playback-laulajan esitysta, joka oli aika huvittavaa, koska oli niin ylivedettya. Haapari saapui paikalla kuuden morsiusneidon saattelemana. Morsiamen veli piti puheen: ".. jos sinulle tulee Lydian kanssa ongelmia, ala heti ajattele, etta Lydia on paha nainen. Hanella on iso suku ja paljon veljia, joiden kanssa voit selvittaa tilannetta.."

Muutaman tunnin istuskelun jalkeen paatimme hiipia pois, varsinkin kun Flaviaakaan ei nakynyt koko aikana ja oli vahan kiusallista istua taysin tuntemattomien ihmisten haissa. Mukavaa oli katsella naisten kauniita asusteita ja mielenkiintoisia hattuja. Toki myos miehilla oli mielenkiintoisia asusteita. Ruokaan en uskaltanut koskea, silla ystavani ripuli on jalleen seuranani.

Kiusallisten haiden jalkeen oli ihana paasta Winnien luo, jonne Uncle Hamis oli ostanut paljon hedelmia, jotta paasisin vatsavaivoistani eroon. Ananasta, banaaneja, vesimelonia ja avocadoja. Nam, vaikkei vaiva niilla lahtenytkaan. Hedelmia taalla jaksaa syoda, vaikka kuinka paljon. Ruokaan toisinaan hieman kyllastyy, silla vaikka lahes kaikki on hyvaa on ruoat aika mauttomia. Aina tuntuu olevan samat ruoat: matookea (banaanimuusi) tai porshoa (maissipuuro), papukastikkeen, hernekastikeen, maapahkinakastikeen tai liha-kala tai kanakastikkeen/keiton kanssa. Joskus vaihteluna on makeitaperunoita, yamia tai cassavaa, jota kuivempaa vihannesta /juurta en ole tieda. Iloinen yllatys on paiva, jolloin luonaalla on kaalia ja porkkanoita oljyssa paistettuna. Kaupungilla ollessani ostan usein katukeittioista chapateja, pannuleipia, joiden kanssa usein tarjotaan munakas. Se vasta on herkkua.

Ruosta puheen ollen mieleeni tulee kaikki taman viikot kehut painostani. Olen niiiin laski ja naytan kuulemma enemman afrikkalaiselta kuin tanne tullessani. Tyokaverini Rona katsoi minua yhtena paivana toimistolla pitkaan ja otti kasivarrestani kiinni ja totesi, etta olen lihonut 1-1.5 kiloa. Sen nakee kasivarsistani kuulemma heti! Ei auta kuin uskoa tarkkasilmaisia tyokavereitani, silla toimivaa vaakaa en ole nahnyt Suomesta lahdettyani.

iloisia yllatyksia

2008-05-13T05:33:00.000-07:00

Eilen kavin hakemassa raatalilta vaatteeni lauantain haita varten. Kun vein kankaani raatalille, olin hieman huolissani lopputuloksesta, mutta aivan turhaan. Sain mahtavan puvun! Hyvalla tuulella koko Kampala vaikuttaa erilaiselta. Sita katsoo koko kaupunkia erilailla. Ihmistungos, bussiaseman kaaos ja kaupustelijat ovat kaikki sympaattisia. Sita kuulee vain kaikkein mukavimmat kommentit, kuten sen, etta joku tarjoaa teeta mukistaan. Hyvalla tuulella ollessa osaa myos arvostaa sita, etta joku ottaa kadesta kiinni ja vie mukanaan omaan bussiin. Silloin paasee yleensa myos eteen istumaan ja bussikuski on oikein mukava. Eika edes haittaa, jos konduktoori yrittaa pyytaa liikaa rahaa, koska voi vain todeta kanssa matkustajien kanssa, etta hinnat ovat jalleen kerran muuttuneet.

Hyvalla tuulella ollessaan loytaa myos huvittavia paikkoja, kuten eilinen baari. Menimme Gracen kanssa sisaan erittain siistiin ja tunnelmalliseen ravintolaan. Yllatys oli, etta ravintolan tiloissa oli myos punttisali, sauna ja aerobicsali. Kun valitsimme poytaa, naimme lasioven lapi ugandalaismiesten aerobictreenit. Paatimme menna parvekkeelle juomaan mehujamme. Jouduimme kulkemaan punttisalin lapi, joka sekin oli miehia taynna. Poydassa istuessamme, saatoimme seurata miesten treenausta. Harvemmin sita istuu baarissa kynttila pyodalla ja vieressa hiki virtaa, kun miehet kuntoilee. Lahtiessamme kuljimme saunan ohi, jossa oli tietysti lasiovi, joten mitaan ei jaanyt arvailun varaan:)

Iloinen yllatys oli myos se, etta postilaatikkomme tyhjennettiin taas pitkasta aikaa. Sain 9 kirjetta, jee. Tuli ihan lellitty olo. Kiitos paljon!!

afrikkalaista arkea?

2008-05-11T10:19:00.000-07:00

Talla viikolla paasin tutustumaan Ugandalaiseen oikeuslaitokseen, silla meidan piti kayda uusimassa muutaman lapsen huoltajuuspaperit. Meidat oli pyydetty paikalle klo 10. Olin sopinut aitien kanssa, etta tapaan lapset klo 9 tyopaikan parkkipaikalla, josta lahdemme. Klo 9.30 paikalla ei ollut kuskia eika yhteen lasta. Lahdin siis hakemaan lapsia taloista ja koetin kiiruhtaa, koska ajattelin, etta on hyva olla ajoissa oikeudessa. Loppujen lopuksi olimmekin siella jo klo 10.30, mutta tuomari ei ollut viela paikalla. Ehdimmekin leikkia lasten kanssa pihalla, nukkua paivaunet autossa, kayda syomassa ravintolassa ja leikkia vahan lisaa, koska tuomari tuli paikalle hieman klo 15 jalkeen, jolloin meidat kutsuttiin ensimmaisina sisaan. Tuomari kysyi lapsiltamme, 3-6-vuotiaita, mita heille kuuluu ja laittoin nimensa huoltajuuspaperiin. Siihen kului ehka 3 minuuttia. Tata siis odotimme 5 tuntia. Voiko olla mitaan turhauttavampaa?! Ei.

Perjantaina, kun pidimme perhevakivaltakoulutusta, kuului ikkunan takaa hirvea meteli. Nuori tytto kiljui ja itki, kun aiti tai joku muu nainen juoksi tyton perassa keppia kadessaan heilutellen. Tytto juoksi peloissaan metsaan karkuun ja nainen huusi peraan jotain lugandaksi. Olen ihan tyytyvainen, etten ymmartanyt mita nainen huusi. En ole ennen nahnyt ketaan niin peloissaan kuin tytto tuntui olevan. Enka tieda olenko koskaan pelannyt ketaan yhta paljon kuin olisin pelannyt sita vihaista naista kepin kanssa, jos minua olisi jahdattu. Taitaa olla ihan hyva avata keskustelua perhevakivallasta ja fyysista kurituksesta, vaikka koulutus toisinaan tuntuukin aika mission impossiblelta.

Lauantaina kavin tutustumassa kahteen orpokotiin. Toiseen vein Tuijan ja Ilmarin tuomia vaatteita, kiitos kaikille lahjoittajille:) Katulapsi-projekti, jossa oli nukkumapaikat noin 75 lapselle, oli iloinen yllatys. Sosiaalityontekija kertoi tyoskentelysta lasten ja heidan perheiden kanssa ja siita, millaista apua lapsille tarjotaan. He tarjoavat laakarin, sairaanhoitajan, asunnon, terapiaa, papin jne. Rahoituspuolikin on kunnossa, kun suuri osa tulee kirkon kautta Amerikasta ja Euroopasta.

Toista oli Ugandan vanhimmassa orpokodissa, jossa on nykyaan vain alle 4-vuotiaita pienokaisia. Talla hetkella paikassa on 48 lasta ja kun kavimme oli tyovurossa 4 tyontekijaa. Kun oven avasi itkun maara oli mieleton. Talossa oli ehka viisi huonetta. Ensimmaiset kaksi oli taynna nukkuvia vauvoja. Kylpyhuone oli taynna potalla istuvia lapsia ja kaksi huonetta oli taynna juuri kavelemaan oppineita halauksen tarpeessa olevia taaperoita. Aika tosi surullinen mieli tuli, kun lahti sielta pois. Miten 4 tyontekijaa voi huolehtia 48 pikkulapsesta? Ei mitenkaan.

Nyt kun kirjoitin viikon tapahtumia tahan, tulee vaikutelma, etta olisi ollut ihan kamala viikko, mutta oikeastaan ei niinkaan. Kaiken taman henkisen rasituksen lisaksi olen naet ostanut itselleni yhden paidan, syonyt hyvaa libanonilaista ruokaa, juonut banaanipirtelon ja melkein pissannut housuun, kun olen saanut naurukohtauksen.

joka sunnuntainen kirkko

2008-05-04T10:39:00.000-07:00

Olen kaynyt taalla kirkossa ehka useammin kuin Suomessa koko elamani aikana. Viime viikonloppuna Ndejjessa sunnuntaikirkko kesti reilusti yli kolme tuntia. Minua pyydettiin lukemaan patka vanhasta testamentista, joten jouduin istumaan koko kirkon edessa punaiseen kaapuun pukeutuneena. Jarkyttavan kuuma paiva ja kaavussa oleminen ei auttanut tilannetta lainkaan, painvastoin. Olin unohtanut vesipullon laukkuuni, joten kun ehtoollisviinia tarjoiltiin olin onnellinen tilkasta juotavaa. En olisi ehtoollista ottanut ellei pappi sita olisi erikseen tarjonnut. Koko tilaisuus oli jokseenkin kiusallinen, koska nuo uskonasiat eivat ole niin tarkeita minulle enka oikein tiennyt, mita pitaa tehda ja istuin tosiaan monen sadan ihmisen edessa. Ihonvarini ansioista sain viela ylimaaraista huomiota, jota en valttamatta juuri silloin kaivannut.

Tana sunnuntaina en ollut suunnitellut kirkkoon menoa, mutta yllattaen loysin itseni keskelta katolilaisten juhlaa, jossa oli tuhansia osallistujia. Ihmiset tanssivat seka lauloivat kadulla ja heiluttivat palmun lehtia ja lippuja. Tarkoitukseni oli tavata Emma, joka on soitellut minulle viimeisen viikon aikana ehka kymmenen kertaa, koska haluaa olla kaverini. Emma vei minut ensin kotiinsa, jossa hanen aitinsa katteli minua moneen otteeseen. Sitten lahdimme katolilaisten juhlaan. Tunnelma teltassa, jossa pappi puhui, oli tiivis. Ihmiset osallistuivat saarnaan taydella sydammella. Eras vanhempi nainen oli kuin transsissa: kirkui, heilutti kasia kohti taivasta ja paa heilui sivulta toiselle. Monet muutkin kirkuivat ja kohottivat kadet kohti taivasta rukoillessaan. Vanhan naisen "kohtaus" sai minut lahinna tuntemaan oloni epamukavaksi, joten sopivan tilanteen tullen livistin paikalta.

Loppupaivan makasinkin uima-altaalle nauttien lampimasta ilmasta ja mitaan tekemisesta. Lauantai venahti yllattavan pitkaksi. Lahdimme Gracen ja Winnien kanssa Kampalaan puolen paivan aikaan. Kavimme torilla, lorvimme siella taalla. Illallista syodessamme paatimme kayda viela oluilla ja loppuelopuksi olimme Winnien luona klo 5.30. Kampalan yoelama vie mukanaan:)

perhevakivaltakoulutusta sotilaille

2008-04-29T06:52:00.000-07:00

Ystavani Grace on tyoskennellyt Bombossa, joka on Ugandan armeijan tukikohta. Han piti syksylla koulutusta HIV:sta ja kysyi koulutuksen lopulla, jos ryhmalaisilla olisi kiinnostusta perhevakivaltakoulutusta kohtaan. Gracen idea oli kouluttaa heista kouluttajia, jotka voisivat tyoskennella yhteisoissa ja avata keskustelua perhevakivallasta. Grace pyysi minua mukaan kouluttajaksi ja minahan toki suostuin.

Ensimmaisten paivien aikana paatimme kuitenkin muuttaa koulutusta hieman, silla kavi hyvin selvaksi, ettei ryhmalaisista kaikki ole valmiita avaamaan keskustelua perhevakivallasta kouluttajan roolissa. Ryhmassa on 26 osallistujaa, joista reilu puolet on miehia. Kaikki miehet ovat ammatiltaan sotilaita. Naisista muutama on sotilaita, osa armeijan sairaanhoitajia. Kun puhuimme sukupuolirooleista lahes kaikki ryhmalaiset olivat sita mielta, etta miehet ovat parempia paatoksen teossa kuin naiset. Vaimon tehtava on palvella miesta ja kunniottaa. Perusteluja loytyi raamatusta ja kulttuurista. Kun keskustelimme siita, etta kulttuuri muuttuu, Raamattu pelasti monien perustelut " Jumala loi Aatamin ennen Eevaa.."

Yhtena tehtavana oli nimeta vakivaltaisia tekoja. Listassa oli mm. "being lazy", "to come back home late", noituus, koyhyys, uskottomuus, syntisyys, pakotettu seksi, seksista kieltaytyminen jne. Seuraavaksi keskustelimme, miksi nama asiat ovat vakivaltaa. Laiskuus ja myohassa kotiin tuleminen ovat naisista johtuvia vakivaltaan johtavia asioita. Esimerkiksi jos mies tulee myohassa kotiin ja vaimo alkaa kyselemaan syita, on luonnollista, etta mies hermostuu ja lyo. Kysymys kuuluukin: kumpi on vakivaltaa, lyominen vai myohassa kotiin tuleminen? Kumpi on vakivaltainen: lyova mies vai kyseleva nainen? Paasimme ryhman kanssa jo hyvaan vauhtiin sen suhteen, mika on vakivaltaa ja mika ei. Keskustelimme jopa jo siita, etta vakivallassa on kysymys toisen henkilon kontrolloinnista ja siita kuinka aina on mahdollista ratkaista ongelmat muuten kuin lyomalla. Ja siita, ettei provoisiminen oikeuta vakivaltaa, silla tilanteissa on aina monia ratkaisumahdollisuuksia.

Sitten paasimme pakotettuun seksiin. "Naiset nauttivat pakotetusta seksista, he tarvitsevat miesta johtamaan tilannetta, he haluavat sita... seksiin pakottaminen ei ole yhta kuin raiskaaminen ja sita paitsi naiset haluavat tulla raiskatuiksi" Kun yritin avata suuni sain kuulla, etta "this is africa, and african women are different than you". Kysyin ryhman naisilta, mita mielta he ovat. Yhteen aaneen he totesivat, etta "me tiedamme milloin haluamme harrastaa seksia ja milloin emme. Osaamme kylla sanoa sen miehillemme".

Ensimmaisten koulutus paivien jalkeen oli aika vahvasti sellainen olo, etta pullo kylmaa olutta maistuisi. Menimme Gracen kanssa Ndejjeen lounaalle, jossa yovyimme eraan kaverimme luona. Illalla eras mies, joka asuu tuttava perheessamme katsoi minua silmiin ja sanoi " I saw you taking beer, why?" Han heilutteli paataan ja kertoi olevansa born again kristitty. Vaikka puhelias olenkin, aina en oikein tieda, mita sanoisin.

Torilla

2008-04-21T23:40:00.000-07:00

Viikonloppuna kavin Kampalan suurimmalla torilla, Rinolla, joka on kuulemma yksi ita-afrikan suurimmista toreista. En nahnyt paikasta varmaan kuin ihan pienen murto-osan, mutta kun olin ollut siella ehka 2 tuntia olin jo niin uupunut ja hikinen, etta pakko oli lahtea pois. Ulospaasyn loytaminen oli jo ohjelma sinaansa. Torilla myyjat tarttuivat kateeni ja koettivat tyrkyttaa kaikenlaista. Eras mies piti minua kadesta kiinni minuutteja ja yritti myyda minulle sokeria. Siina sitten seisottiin ja keskusteltiin siita, etten tarvitse sokeria. "Why?" "Are you sure, you don't need it?" Hienon uuden hameen loysin kuitenkin itselleni. Vaatteiden ostaminen oli aikamoista. Naiset pukivat paalleni ties mita ja koskettelivat minua jokapaikasta.

Kosketteluun taalla saa kylla tottua. Ihmiset halailevat ja koskettelevat ihoa ja hiuksia. Valilla on vaikea sanoa, onko itse jotenkin arka kosketuksille vai koskettelevatko ihmiset minua valkoista viela enemman kuin toisiaan. Siis ugandalaisethan koskettelevat toisiaankin enemman kuin suomalaiset noin yleisesti. Miehet kavelevat kasikadessa kaduilla ja kadulla tuntemattomien kanssa paiskataan katta, varsinkin boda kuskien:) Yleensa en pahastu, jos joku tulee ihoa vahan koskettamaan, mutta toisinaan tuntuu, etta varsinkin miesten kohdalla kysymys on jostain muusta. Se on epamiellyttavaa.

Eilen kavin iltakavelylla kylalla. Naapurin lapset, jotka joka kerta kun kavelen ohi juoksevat peraani vilkuttamaan ja nauramaan, olivat jalleen minua vastassa. Kavelin talla kertaa uutta polkua pitkin ja paadyin aivan uuteen paikkaan. Vastaani kaveli ehka kolme vuotias poika vesikanisteri kadessaan. Poika parka pelastyi pahemman kerran valkoista ihonvariani ja alkoi huutamaan kovaa ja juoksi turvaan isoveljensa luo. Kaannyin toiselle polulle, jotta lapset paasivat kaivolla turvallisin mielin.

Toitakin olen tehnyt. Sain juuri valmiiksi kasikirjan Bettylle lasten kanssa tyoskentelysta. Kirjoitin ylos kaiken mita ollaan tehty ja millaisia tyomenetelmia ollaan kaytetty. Liitin kirjaseen viela muutamia esimerkkeja ja vahan teoreettisia osuuksia lasten kehitykseen liittyen. Olen tehnyt sellaisen kaavake tyyppisen seuranta lomakkeen vauvaikaisista lapsista ja vanhempien kehitysta varten on sitten kokonainen arvionti sisaltaen kaiken psykososiaalisesta kehityksesta fyysiseen kehitykseen ja sairauksiin. Lopussa komeilevat tietysti mitkapa muut kuin sosiaalityontekijan suositukset aikuisille, jotka tyoskentelvat lapsen kanssa. Miten lapsen kehitysta voitaisiin tukea? Onko jotain erityisia huolenaiheita? Nyt voin hyvilla mielilla aloittaa nelja paivaisen tyoviikon tekemisen siksi aikaa, kun olen lupautunut auttamaan Gracea perhevakivalta koulutuksessa. Kaaks, se alkaa perjantaina.

Kiitos kaikille syntymapaivieni muistamisesta!

extended families

2008-04-17T07:07:00.001-07:00

Maanantaina soin illallista eraassa Kids of African taloista. Aiti kertoi, etta on kovin tyytyvainen tyooloihinsa ja kehui talon suuruutta. Han itse asuu sukulaistensa luona ja on saastanyt nyt jo kaksi vuotta rahaa, jotta voisi vuokrata itselleen asunnon. Sitten han huokasi, etta <> jonka jalkeen han totesi, ettei hanella ole omaa pankkitilia joten hanen palkkansa menee hanen veljen tilille. Veli tietysti kayttaa hanen palkkarahojaan lastensa koulumaksujen maksamiseen ja muihin kuluihin. Eika han edes asu veljensa luona vaan tatinsa luona, joka on jo vanha ja siksi han haluaisi muuttaa omaan asuntoon.

Gracen isantaperheen aiti kertoi huolissaan rahatilanteestaan Gracelle. Han oli juuri menettanyt koko elamansa saastot, silla joku hanen sukulaisensa oli tullut maaseudulta varta vasten lainaamaan rahaa hanelta, jotta voisi aloittaa jonkinlaista liiketoimintaa. Kun rahat oli jo annettu kavi kuitenkin ilmi, ettei tama nuorukainen ollutkaan sukua Gracen isantaperheelle. Grace ihmetteli, etta miten se ilmeni vasta rahojen luovutuksen jalkeen. No, aiti totesi, etta suku on niin suuri ja nuorukainen tiesi suvusta paljon, joten oletti taman olevn sukulainen ja siksi lainasi rahansa. Niin katosi hanen elamansa saastot.

Bettyn kanssa emme tanaan ehtineet kuin aloittaa tyot, kun tietokone jo hajosi ja jotenkin kummassa tyoskentyly loppui ja siirryimme minun huoneeseeni juoruilemaan. Betty selaili Tuijan jattamaa ET/lehtea ja ihasteli kaikkia kuvia paitsi niita, jossa on lunta. Han kertoi pelkaavansa lunta ja kylmyytta. Betty ihmetteli vanhusten maaraa lehden sivuilla ja unelmoi automainosten elamasta. Sitten han tarkasteli henkilollisyystodistustani ainakin 5 minuuttia ja oli otettu kortin laadusta, siita mita tietoja siina on ja kuinka hyvaa materiaalia kortti on. Betty haluaisi itselleen henkilollisyystodistuksen.

Tyokaverini Hannah on jo moneen otteeseen kyselleet aitini ja isani, jotka vierailivat taalla, vointia. Alussa korjasin, etta Ilmari on poikaystavani, mutta han vain totesi, etta Kunnes minulle selvisi, etta on jotenkin sopimatonta, etta aiti ja poikaystava matkustaisivat yhdessa, silla he voivat sairastua. Kysyin sairauden nimea ja se on tietysti kiinnostuminen toisesta seksuaalisessa mielessa. Taalla kun ei ennen avioliittoa tyttoystavaa esitella isalle taman sairauden pelossa. Ilmeisesti Hannahinkin mielesta poikaystavan tanne tulo ilman avioliittoa on jotenkin sopimatonta, joten han ei halua sanoa aaneen sanaa poikaystava ja kutsuu Ilmaria isakseni.

Eli terveisia Isille ja kaikille muille.

ihmisjoukkojen keskella

2008-04-13T22:56:00.000-07:00

Perjantaina kesken tyopaivan sain kuulla, etta Kampalassa on kuljettajien lakko ja sen takia kaaos liikenteessa. (Milloin Kampalassa ei ole kaaos liikenteessa?) Tyokaverini lopettivat tyopaivansa aikaisemmin, koska epailivat kotimatkan kestavan normaalia pidempaan. Muutamia tunteja myohemmin sain kyydin Kampalaan. Ensimmaista kertaa liikenne oli sujuvaa, silla bodabodia ei nakynyt eika bussit ruuhkauttaneet keskustaa. Sen sijaan kavelijoiden maara oli valtava. Sellaista ihmismaaraa en ole ehka ennen nahnyt. Kuljettajien lakko ei kuitenkaan sujunut ihan rauhallisesti, silla muutamia liikkeella olevia busseja oli kivitetty ja onnettomuuksilta ei valtytty. Lakko taisi loppua jo perjantai-illan aikana tai ainakin mopokyyteja oli tarjolla, kun sellaista tarvitsi.

Yovyin ystavani Naomin luona. Hanen kotonaan ei ihan valtavia ihmismassoja nakynyt, mutta vessassa sen sijaan oli kaikenlaisia otokoita ja piha oli taynna katukoiria ja kanoja. Ihmisiakin talossa tuli ja meni, ja jossain valissa katosi lompakostani suht suuri summa rahaa. Perheen 14-vuotias palvelija oli herttainen tytto, joka teki toita aamusta iltaan. Naomin huoneen ovelta meita tervehti myos naapurin lapset, jotka kayvat tervehtivat Naomia lahes paivittain ja sitten juoksevat takaisin kadulle leikkimaan.

Sunnuntaina menin kirkkoon. Ensimmaista kertaa kirkossa Kampalassa. Meno oli aika erilainen kun maalaiskirkossa ja ihmisia oli ihan toinen maara. Menimme klo 12 jumalanpalvelukseen, jossa ihmisia oli tuhansittain ja osa jai ulos kuuntelemaan, silla sali oli jo taynna. Kirkon tunnelma muistutti enemman jonkilaista konserttia. Laulun sanat oli seinalla isolla screenilla, josta pystyi myos seuraamaan papin puhetta. Ihmiset nousivat ylos kesken puheen ja nostivat katensa kohti taivasta ja sulkivat silmansa kunnioittaakseen jumalaa. Ihmisten elaytyminen jumalanpalvelukseen oli mieletonta, jopa fanaattisen tuntuista. Vieressani istuva mies tarttui kateeni aika ajoin, jotta pystyimme rukoilla yhdessa. Pappi hyppi ja rokkasi edessa laulun tahtiin ja yleiso laului mukana " J, Je, Jee Jeesus is my saver.."

Hyvaa alkavaa viikkoa kaikille!

Savanni nukahtaa iltapaivan kuumuuteen

2008-04-09T04:50:00.000-07:00

Kaksi viikkoa Tuijan ja Ilmarin kanssa sujuivat nopeasti. Ensimmaiset paivat vain ihmettelimme elaman menoa taalla. Tuija ja Ilmari kyselivat kasvillisuudesta vaikka mita, mutta jaivat ilman vastauksia, silla enhan mina nyt tieda, kuinka monta satoa vuodessa sweet potatoja taalla kasvatetaan. Oikea vastaus on 4 satoa vuodessa, piti kysella tyokavereilta. Tyokaverini ihastuivat Mumiin taysin ja taisi Ilmarikin tehda vaikutuksen silla Akiki, joka on koettanut valmistella minua poikansa vaimoksi, sanoi luovuttavansa minut valkoiselle miehelle:)

Ensimmaisina paivina satoi ja koska sadekausi on alkamassa vetta tulee taivaalta helposti 10h putkeen. Onneksi aurinko kuitenkin paistoi suurimman osan ajasta ja paasimme nauttimaan Kampalan ruuhkista auringon pahteessa. Niin se on parhaimmillaan. Polya, autoja, boda-bodia ja Maarulla paniikki siita, miten Tuija paasee tien yli! Kampalassa olo on samaan aikaan mukavaa, mutta raskasta. Varsinkin nyt, kun oli kolme muzungua yhdessa, sai hinnoista kiistella jokaisen kuskin kanssa ja taksikuskit ajelivat ihan minne sattui. Tuija ja Ilmari olivat alussa hieman hammastyneita tinkimisen suhteen, ja pitivat paikallista kommunikointiakin hieman tympean puoleisena. Tarjoilijat kun saattavat vaikuttaa todella tympaantyneilta ja kuskit vaihtaa hintaa matkan lopulla. Katsekontakteista tai hymysta ei kannata haaveilla, kun on kyse palvelun saamisesta. Itsekin hammastelin muutaman kuskin torkeaa kaytosta lukita matkustajat takapenkille, eika paasta ulos ennen kuin suostuu maksamaan ylihintaa.

Onneksi ugandalaiset ovat silti paaosin iloista porukkaa ja toivottavat vieraat tervetulleiksi. Hamisi kutsui meidat illalliselle luokseen ja oli kovasti huolissaan siita, etta Mum parjaa. Oli hauska seurata, kuinka paljon ihmiset kunnioittivat vanhaa (52-vuotista) aitiani ja kyselivat kovasti hanen vointiaan ja viihtymistaan Ugandassa. Farmimme tyontekija esitteli ylpeana viljelmiaan ja kysyi meilta, jos olemme ikina nahneet kuokkaa. Christofer kun ajatteli, etta Euroopassa kaikilla on traktorit kaytossa. Ja taalla tyopaikalla vieraita kylla halailtiin. Lapset hyppivat heti syliin ja aiditkin olivat tohkeissaan.

Viimeisen viikonlopun vietimme savannin kuumuudessa. Kun paasimme majapaikkaamme Ilmari luki, kuinka vaarallisia villisiat ja sarvikuonot ovat. Taman jalkeen paatimme kayda pienella iltakavelylle majamme takana. Tuija johti joukkoja, kunnes yhtakkia pusikon takaa kuului "roh" ja kaikki juoksimme niin lujaa kuin suinkin pystyimme takaisin kampille. Pelastyminen purkautui hysteerisena nauramisena, joka jai kirjoittajalle paalle pelon laannuttuakin. Seuraavalla kerralla olimme jo rohkeampia ja katselimme pihan poikki kulkevaa villisikaa turvallisen etaisyyden paasta. Savannin elaimet ja luonto olivat kerrassaan vaikuttavia. Ei sita voi muuta kuin ihmetella luonnon kauneutta. Paasimme myos leikkimaan "rosvoa ja poliisia" simpanssien kanssa:) Ohjelmaamme kuului simpanssien etsiminen oppaan kanssa. Metsassa kavely oli virkistavaa ja simpanssien aanien kuuntelu jannittavaa. Kahden tunnin etsimisen ja aaninen kuuntelun jalkeen paasimmekin lahietaisyydelle tarkkailemaan kun simpanssivanhus rapsutteli paataan.

Tanaan saatoin vieraat sitten lentokoneelle. Haikeana itkin autossa matkalla kotiin, kunnes taksikuski sanoi "Is nice that you stayed in Uganda with us!"

Ilmarin ja Tuijan terveiset

2008-03-30T06:39:00.001-07:00

Jeah, taalla aurinko paistaa ja linnut laulavat. Hieno paikka ja kauniit nakymat! Kaytiin victoria-jarvella ssese-saarilla viikonloppuna. Keli on vaihtelevaa, onhan taalla sadekausi. Joku paiva voi sataa 12-tuntia putkeen ja sitten seuraavana paivana aurinko porottaa niin kun sita paivantasaajalla ollessa voisi olettaa.

Huomenna olisi tiedossa kaupunkikiertelya Kampalassa ja seuraavana viikonloppuna Safarille!
-Ilmari-

joo eri mukavaa kun ilmat vaihtelee,ei jaksaisi jos koko ajan paistaisi aurinko.ihmiset taalla ovat ystavallisia ja tuntuvat kunnioittavan ikaani,taalla keski-ika on 39.5,joten olen jo lahes muumio taalla. kaikki muu ok,mutta noi bodabodat ei,jos ne voisi valttaa niin tekisin nin.kaikkea ei voi saada terveisin mami!

Paasiainen

2008-03-24T22:18:00.000-07:00

Paasiainen tuli ja meni, enka tehnyt mitaan. Olipas mukavaa vain hengailla kotona, lukea Last King of Scotlandia ja valilla tehda pitkia kavelyretkia kotikylassa. Kampalaan menoakin suunnittelin, mutta sunnuntaina satoi koko paivan, joten eihan taalta silloin pois paase ja jos paaseekin, on kaikkialla mutaista ja tiet kauheassa kunnossa. Eilen kavin kuitenkin Kampalassa, silla aurinko paistoi taas. Sain yllattaen soiton Hamisi-sedalta, joka kehotti minua muuttamaan heidan kotiinsa, kun Marianne ja Winnie lahtevat takaisin Eurooppaan. Kieltamatta kiinnostava tarjous, voi olla, etta toukokuussa muutankin. Hamisi on aivan mahtavan iloinen tyyppi ja koko perhe on mukava, koti siisti ja hyvien kulkuyhteyksien paassa. Onhan taalla kylassakin mukava asua ja on oma rauha ja suihku, mutta perhe-elamakin houkuttelee. No asia ratkeaa varmaan toukokuussa.

Paasiasen kohokohta taalla orpokodissa oli klovnin show. Puolet lapsista tietysti pelkasi pellen valkoista naamaa, mutta kylla se monia viihdyttikin. Ilmapallot oli monelle myos pelottavia ja itkun seasta oli valilla vaikea erottaa naurua. Kakkuja ja karkkeja kaikki osasivat silti arvostaa.

Huomenna mun ekat vieraat Suomesta tulee. Tervetuloa Ilmari ja Tuija! Ensimmainen kirjekin Suomesta on loytanyt tiensa perille, kiitoksia. Jannaa saada vieraita ja ihanaa saada lomaa. Loma tavallaan lomasta, silla tyoskentely taalla ei paljoa lomasta eroa:)

Voikaa hyvin!

Ndejje

2008-03-17T04:09:00.000-07:00

Ajattelin paeta luonaan jalkeen tanne toimistoon, kun sain kuulla mita tyokaverini keskustelevat minusta. Bettylta on kyselty, kuinka minut saisi ihastumaan, onko parasta lainata autoa ja vieda minut ajelulle vai vaihtoehtoisesti johonkin kalliiseen hotellin illallisella? Viime viikolla aloinkin saamaan kummallisen paljon tekstiviesteja miespuolisilta tyokavereiltani. Vuorotellen minulle toivotettiin hyvaa yota tai mukavaa viikonloppua. Olen koettanut mainostaa sita, etta Ilmari on tulossa kaymaan. Naytin Ilmarin kuvaa joskus Bettylle ja kommentti oli "Is he Indian?" Naurahdin ja totesin, ettei ole, mutta Betty ei oikein vakuuttunut ja totesi, etta ehka Ilmarin isa on kuitenkin Intiasta.

Lauantaina lahdin Ndejjeen Jeannen luokse vierailulle. Hanen isantaperheensa oli mahtava. Isa Peter oli ihmeissaan, kun sai kuulla, ettei minulla ole afrikkalaista nimea ja hetken kuluttua kysyi saako kutsua minua Mirembeksi (rauha). Sunnuntaina kirkossa han sitten esittelikin Maria Miremben noin 500 ihmiselle. Pikkuveli Patricin kanssa meilla synkkasi hyvin yhteen ja Patrickin tavallaan antoi minulle uuden kutsumanimen. Kun kavelimme lehmalaitumelta sanoi han yhtakkia "milik, milik" ja tarrautui kateeni ja alkoi nuolla kattani. Olin toki hieman hammastynyt, mutta Jeanne kertoi, etta Patric usein kutsuu hanta maidoksi, silla ihonvarimme on muistuttaa hanta maidosta:) Paasin myos harjoittelemaan rumpujen soittoa. Yllattaen en sitten oppinut kovin nopeasti, mutta minut pidettiin silti soitossa mukana. Siina oli oikein kunnon matkustusromantiikka: keskella afrikkalaista maaseutua, lehmalaitumella, joukko nuoria miehia ja jokaisella oma rumpunsa. Tytot keikuttelivat lanteitaan rumpujen tahdissa kaivolla samalla kun hakivat vetta. Sunnuntaina kavimme myos eraan koulun musiikkipaivilla. Upeita tanssi-ja lauluesityksia!

Pikkuhiljaa taitaa olla aika jatkaa toita. Taytyy kylla tunnustaa, etta olen itsekin alkanut kavella yhta hitaasti kuin tyokaverini, enka aamuisin enaa tule toimistolle ennen klo 9.. Iltapaivisinkin on hyva valmistautua tyopaivan loppumiseen jo noin tuntia ennen tyoajan loppumista:)

Panikointia

2008-03-14T06:54:00.000-07:00

Meilla on taalla pihalla sellainen jattitrampoliini, joita Suomessa on lahes joka toisen talon pihassa. No kaikkihan tietaa, etta trampoliinilla hyppiminen on mukavaa. Eraana paivana siis menin hyppimaan ja samalla kun ponnistin ensimmaista hyppaysty varten, ponnisti paassani pieni, vihrea sammakko ja hyppasimme yhta aikaa. Pelastyin toki pahemman kerran ja kiljaisin kuuluvasti. Asiaa ei auttanut Jocelyn kommentti, etta sammakko on myrkyllinen. Olin yksin trampoliinin turvaverkon sisalle pienen vihrean ehka jopa myrkyllisen sammakon kanssa. Taman viikon ensimmainen panikointi.

Eilen illalla tapasin Gracen, joka kutsui minut syomaan isantaperheensa luokse. Koputimme pimeaan taloon ja pian ikkunassa nakyikin taskulampun valo. Gracen siskot kokoontuivat kaikki olohuoneeseen ja tarjosivat heti ruokaa. Soimme Gracen kanssa tuoleilla istuen ja siskot istuivat edessamme valilla nauraen ja valilla vain meita tuijottaen. Valilla joku saattoi ottaa laukkuni lattialta ja tutkia sen sisaltoa tai koskettaa huosuni lahjetta, ja taas naurua. Ehka yksi oudoimmista vierailuistani, mita olen ikini tehnyt. No Grace oli jo kertonut, etta hanen huoneessaan on lepakoita ja joskus rottiakin, mutta kun pimeassa rotta vilahti ohitsemme, en ollut ainoa joka kiljui. Kaikki naiset kiljuivat niin etta Gracen pikkuveli pelastyi ja alkoi itkea. Yksi siskoista jahtasi rottaa luudan kanssa, mutta ei siella pimeassa mitaan nahnyt. Meteli oli kylla aikamoinen: kiljumista, nauramista ja toisista kiinnipitamista :)

En edes ole kovin saikky otokoiden suhteen, ainakin jos vertaa Bettyyn, joka kiljuu pienimmankin liskon takia. "PETER!!!" ja atk-tukihenkilomme saa jalleen toita:) Han kerran kuvaili tyotaan minulle kertoen, etta auttaa kaikessa. Totta. Paniikkia en saa kanojenkaan suhteen, vaikka pahaa tekee kuitenkin katsella tiistaisin ja torstaisin, kun on ostospaiva ja torilta tuodaan kanoja ruoaksi. En viela ole auttanut kanan kynimisessa, vaikkakin osa lapsistamme tekee sen jo 9. vuoden iassa. En siis kokkaile kanaruokia, pidattaydyn hedelmissa ja vihanneksissa. Lounaan saan syoda aina ruokalassa ja joskus iltaisin menen koteihin syomaan. Tanaan illalla menen pahamaineiseen talo 5:een, jossa asuu 7 alle kouluikaista lasta, meteli on sen mukainen.

Illalla on myos luvassa tyopaikkani jalkapallojoukkueen ottelu. Tunnelma peleissa on tulinen, toiset katsovat ottelua ja toiset kentan laidalla olevia muzunguja. Huvinsa kaikilla. Jalkapallo sinaansa on mukavaa seurattavaa, mutta toisinaan kylalaisten keskella on vaikea olla kun viereen kokoontuu likaisia, haisevia, kyohia lapsia, joilla ei ole kenkiakaan jalassa. Siina sitten yritetaan viihdyttaa toinen toisiamme, lapsilla on kylla usein aika helposti mukavaa, joten naurua riittaa. Naurua taalla riittaa paljon, sita usein ihmettelee, miten ihmiset kaikesta huolimatta ovat niin hyvan tuulisia. Ehka he ovat niin tottuneita selitykseensa "This is Africa", jonka kuulee joka valissa. Puhutaan sitten liikenteesta, fyysisesta kuristuksesta, ruosta, mista vain.

Mukavaa viikonloppua!

Crazy but true

2008-03-09T09:55:00.000-07:00

Luin lehtea muutama paiva sitten ja otsikon Crazy but True alle oli juttu Suomesta. Yllatyin toki iloisesti, kuten moni muukin taalla on iloisesti nauranut tekstin sisallolle. Alaotsikko: Miesten halutaan osallistuvan enemman kotitoihin, nauratti jo monia tyokavereitani, mutta reaktio tekstin sisallolle oli huvittava. Aikuiset naiset nauroivat kilpaa kun lukivat sita. Teksti oli siis Stefan Wallinin ajatuksesta jakaa vanhempainvapaa aitien ja isian kesken.

Tyokaverini Semi, joka on minun ikaiseni, kertoi, etta taallakin miehet voivat pitaa 3 paivaa vapaata vauvan syntyman jalkeen. Akiki jatkoi, etta se on ihan tarpeeksi "kuka nyt haluaisi miehen jaavan kotiin pidemmaksi aikaa?" Molemmat kertoivat, kuinka heita havettaisi, jos heidan puolisot tekisivat kotitoita heidan puolestaa, varsinkin jos miehet tekisivat heille ruokaa. Akiki tosin kertoi, etta hanen poikansa on joskus kokannut hanelle, mutta se on ihan ok, silla Akiki on jo vanha nainen, ehka n 40-vuotias, mutta toki kun poika loytaa vaimon itselleen loppuu ruoanlaitto kokonaan. Akiki kertoi myos eraasta valkoisesta ystavastaan joka antaa miehensa tehda hanella ruokaa ja jopa tarjoilla sen pyotaan asti. Kerroin, etta se on aika yleista ja itse olen ainakin vain iloinen, jos Ilmari on kokannut ja viela kattanut poydankin. Tanaan kun tapasin Akikin kysyi han, osaanko kuoria perunoita. Han naet ajatteli, etta ostamme perunat kaupoista valmiiksi kuorittuina.

Itse olisin laittanut otsikon Crazy but True alle mieluummin artikkelin Kampalan liikenteesta. Kampalassa kuolee viikottain noin 20 hlo liikenneonnettomuuksista, joista suurin osa on bodaboda-kolareita. Tai sitten taman paivan lehdesta olisin voinut ottaa tekstin, jossa kerrottiin liikuntaharrastuksista, joita on ilmaista ja helppo tehda kotona. Luettelossa oli kavely, uinti, venyttely, pyoraily seka seksi. Seksin kohdalle oli muistutus, etta alle 18-vuotiaana on laitonta harrastaa seksia.

Taman viikonlopun vietin Niilin rannalla. Upeat maisemat, mahtavaa seuraa ja hyvaa banaaniviinia. Olen valmis taas huomenna alkavaan tyoviikkoon. Toivottavasti yolla ei ukosta liiaksi, jotta saan nukuttua kunnolla. Tavallaan viela jaksaa nauttia rankoista sadekuuroista, ukkosesta ja salamoista, kun makaa turvallisesti peiton alla, mutta kunnon youniakin kaipaa. Siis hyvaa yota, kauniita unia ja oman kullan kuvia:)

arkisia askareita

2008-03-04T21:19:00.000-08:00

Vaikka olen ollut vasta kuukauden taalla, tuntuu elama jo aika arkiselta. Tyopaivat sujuvat nopeasti, kun keskustellaan Bettyn kanssa kaikenlaisista kulttuuri asioista ja siita mika oikeastaan on kulttuurista riippuvaista ja mika ei. Lasten kanssa tyoskentely on alkanut mukavasti. Tehdaan siis Bettyn kanssa kansioita lapsista, johon kerataan kaikki mahdolliset tiedot ja arvioidaan lasten kehittymista. Bettyn on tulevaisuudessa tarkoitus paivittaa jokaisen lapsen kansiot kuuden kuukauden valein. Tyossa on paljon kaikenlaisia minulle aivan uusia asioita, kuten lasten ian arvioiminen, miten aliravitsemus vaikuttaa kehitykseen, muiden sairauksien vaikutus, heimon arviominen (ulkonaon perusteella?!), uskonnon merkitys jne.

Mita mina taas osaan, liittyy ehka enemman siihen, miten lasten kanssa voi tyoskennella hieman luovemmin, mika on olennaista tietoa, miten kirjoitetaan, miten tietoa kerataan jne. Takalainen lasten kanssa tyoskentely tuntuu aika karulta toisinaan, kun nakee aitien nostavan pienia vauvoja kadesta ylos, ja ylipaansa asenne on, ettei lapsia pida liikaa hyssytella. Kylla lapsi oppii olemaan itkematta, jos antaa sen yksin rauhoittua ja sanoo tiukasti "stop crying!". Lapsille uutta on mm. kirjojen lukeminen, monet nakevat leluja ensimmaista kertaa taalla ja kaiketi lapsuus, jossa saa leikikia enemman kuin tehda kotitoita, kokonaisuudessaan on aika uutta. Paivakodissamme lasten paivaohjelmaan kuuluu paljon paikoillaan istumista ja "rauhoittumista" ja jos siis alle 3-vuotiaat lapset eivat istu aloillaan, saattaa opettaja kysya: kuka ei halua olla kiltti lapsi? Kenella on huonot kaytostavat? Ja toki talloin lapset ja opettaja mainitsevat kaikkien tuhmien lasten nimet. Opetusmenetelmina kertaaminen ja toistaminen tuntuvat olevan kovin suosittuja. Hyva oppilas toistaa opettajan lauseen virheettomasti.

Eilen illalla sain eteeni kasan lakiteksteja, jota minun pitaisi lueskella, koska autan Bettya lasten virallisten papereiden jarjestelyssa, huoltajuuden anomisissa, kenella on tiedot salasspidettaviin tietoihin yms. Yleisesti asenne on, etta hoidetaan byrokraattiset asiat mahdollisimman viime tipassa, ettei kenellakaan ole mitaan valittamista. Lakipykalat ei viela ole ihan hallussa, mutta sen jo olen huomannut, etta eroja suomalaisiin pykaliin on. Lasten sukulaisille ei mm. saa kertoa, missa orpokodissa lapset ovat. Sukulaiset saavat silti tavata lapsia poliisiasemalla, jos haluavat. Syy siihen miksei asuinpaikkaa saa kertoa on se, etta sukulaiset voisivat vaatia lapset itselleen ja myohemmin kayttaa lapsia tyovoimana. Tama on siis Bettyn tulkinta eraasta lain pykalasta. Toisaalta tallaiset tapaukset eivat ole kovinkaan ajankohtaisia, koska suurin osa lapsista on hylattyja, eika heidan sukulaisistaan ole mitaan tietoa, eika kukaan ole heita koskaan koettanut etsia.

Kaiken kaikkiaan tyo on mielenkiintoista. Jannitteita tyopaikalla on paljon erityisesti ihon varista johtuvia. Ihmiset juoruavat ja kyselevat. Bettylta on monet jo kysyneet olenko muzungu vai ugandan muzungu, siis kerronko kaiken mita he tekevat pomoille. Tuntuu, etta monet koettavat olla varuillaa, jotteivat meneta tyopaikkaansa. Kaikista jannitteista huolimatta, tyonteko on suurimmaksi osaksi naurua taynna. Betty aina sanookin minulle, ettei kannata vaivautua tyopaikalle murjottamaan, koska voi myos nauttia ajastaan. Totta, eiko vain? Tyon iloa siis kaikille sinne kotimaahankin:)

naisten ongelmia

2008-02-28T22:55:00.000-08:00

Tyoviikko on taas kulunut nopeasti. Kavin tiistai-iltana syomassa yhdessa perheistamme ja keskusteltiin siella aidin kanssa, kuinka hanella riittaa aikaa omalle perheelle ja tyolle. Meidan aideilla on kaksi viikonloppua kk:ssa vapaata, muuten he ovat taalla. Han kertoi, etta hanella on kotona lastenhoitaja kuten monilla tyossakayvilla aideilla, silla aitiysloma on vain 3 kk ja tyoajat ovat kaikilla pitkat. Monet naiset kuitenkin pelkaavat kertoa tyonantajilleen, jos ovat raskaana, silla pelkaavat saavansa potkut sen takia. Monissa tyopaikoissa pelko tuskin on tarpeeton. toisaalta monet tyoskenteleavat ilman tyonantajaa myymalla koruja, kasitoita, siivoamalla, myymalla puheaikaa liikenteen keskella, mita vain, joten silloihan toita pitaa tehda oikeastaan koko ajan.

No tiistai-iltana siis juteltiin perheen ja tyon yhdistamisesta ja tyokaverini kertoi minulle, etta hanen miehensa jatti hanet, koska han meni toihin. Nyt han on siis kolmen lapsen yksinhuoltaja ja koettaa elattaa ei millaan hurjan suurella kk-palkalla perhettaan. Tarina ei edes ole mitenkaan harvinainen, silla monet tyossakayvat naiset eivat saa tukea tyohon miehiltaan tai perheeltaan. Palkat taalla on kasittamattoman pienet, sosiaalityontekija saa 145 euroa kk. Onhan taalla halpaa joo, mutta kylla ihmettelen, miten tuolla palkalla toimeen tulee. Bettylla viela on ugandalaiseen tapaan huolehdittavanaan oman lapsen lisaksi sedan lapset, silla hanen vanhempien kuoltuaan Betty asui sedan luona ja nyt sedan kuoltua haluaa han auttaa heita, samoin kun hanta autettiin.

Eilen illalla menin viettamaan iltaa Nicolan kanssa Kampalaan. Odottelin hanta keskustassa ja kavin jalleen kerran keskustelun uskonnosta eraan mausteiden myyjan kanssa. Han koetti vakuuttaa minut siita, etta minusta tulisi hyva nainen, jos vain kaantyisin islamin uskoon. Muslimi nimenkin han jo minulle antoi: Mariam. Kun paasin hanesta eroon, seuraavaksi viereeni tuli nainen, joka halusi minnekas muualle kuin Eurooppaan. Han kysyi mista olen kotoisin, vastasin, etta Suomesta. " aa, do you have bananas there?"

Aamulla varhain pimeassa, vasyyna, ajattelin, etta saan rauhassa matkustaa Kampalan keskustaan, josta meidan tyontekijoiden yhteiskyyti lahtee joka aamu. Kun paasin Nicolan pihasta ulos liittyi seuraani joukko koululaislapsia, jotka kaikki haluavat kasvaa isoina samanlaisiksi kuin mina. Aina ei oikein tieda, mita sanoisi. Sita tuntee itsensa niin holmoksi, kun ihmiset ihailevat ihon varia. Viime viikon sunnuntaina olin kirkossa, pappi pyysi minua eteen lukemaan raamattua swahiliksi. Kieltaydyin kunniasta. Jumalanpalveluksen jalkeen kaikki tulivat kattelemaan ja polvistumaan edessani. Maaseudulla tapa lienee viela yleisempi kuin kaupungissa. Kaupungissa edessani on polvistuttu, vain kun olin vieraana Mariannen luona ja hanen isantaperheensa sisko tarjosi meille ruokaa.

Eilen illalla tarkoituksemme oli menna kuuntelemaan live- musiikkia. No keikka oli peruttu, tai jotain, ja mentiin sitten Kabalagana nimiselle kadulle, joka on kampalan yksi kiireisimpia katuja ilta-aikaan. Meilla oli mukava ilta, mutta kieltamatta tuntui aika karulta katsella yoelaman prostituutiopuolta samassa baarissa. Nicolan kenialainen ystavatar viela suorasukaiseen tapaansa osoitteli ihmisia ja nauraa rakatti. Olen tavannut niin suorasukaisia ihmisia taalla, etta sita ei itsekaan oikeen osaa kuin nauraa ihmisten tavalla puhua. Eilen mm. kaksi kenialaista koettivat vakuuttaa minua siita, etta ruandalaiset ovat synnynnaisesti tyhmia. Ja se oli fakta, kuten kaikki muukin tuntuu olevan. Olen syonyt lounasta talla viikolla tyokaverini Richardin kanssa, joka aloittaa kaikki lauseet toteamalla, etta tama on fakta. Faktaa on siis, etta ihmiset joilla on ajokortti joutuvat useammin kolareihin, kun ne joilla ei ole. Faktaa on, etta afrikkalaiset eivat jaksa tehda toita kuten eurooppalaiset. Faktaa on, etta kaikista voi tulla rikkaita. Faktaa on, etta naimisiin ei kannata menna rakkaudesta.

Faktaa on, etta olen onnellinen, etta tanaan alkaa viikonloppu.

Masaka

2008-02-25T06:22:00.000-08:00

Viikonloppu Masakassa Stuartin, jarjeston pomo, vieraana meni nopeasti. Tunnelma Stuartin kotona oli leppoisa: ihmisia tuli ja meni, enka edes yrittanyt pysya perassa keta kaikki olivat. Lauantaiaamuna kolme poikaa lahtivat ja Stuart totesi, etta jopa oli kummia vieraita, kun viipyivat kaksi viikkoa eivatka edes tehneet mitaan. Kyseli sitten minulta ja Monalta, vapaaehtoinen saksasta joka asuu Stuartin perheessa, etta otammeko me kotiimme keta tahansa kahdeksi viikoksi. Stuart totesi, etta vaikka tama on Afrikka pitaisi vierailla olla joku raja:) Myohemmin han kertoi, kuinka ylpea on siita, etta heilla kay niin paljon vieraita. Pohti samalla aaneen, etta mita ihmetta he tekisivat vaimon kanssa kahden, jos ei talo tayttyisi vieraista. Yksi varma vierasmagneetti oli heidan telkkarinsa. Yleisesti ottaen ugandalaiset puhuvat paljon, mutta tv:ta katsotaan hiljaa hartaudella eika silloin vastata edes kysymyksiin. Jalkapallo ottelu on tietysti asia erikseen. Silloin kuuluu metelia aina kun on tehty maali tai silloin kun sahkot katkeaa. Jalkimmainen lienee tavallisempaa.

Ihmisten lisaksi elaimet tulivat ja menivat maaseudulla. Istuimme mukavasti kirkkaan tahtitaivaan alla sisapihalla, kun yhtakkia lehma tyonsi paansa ovesta sisaan. Kanat kulkivat sisapihalla, kunnes yksi niista pantiin pataan vierasta varten. Hyvaa se oli, kuten kaikki muukin. Ruoka ajat vaan ovat niin myohaiset. Taalla kun on tapana syoda klo 22-22.30 ja menna heti sen jalkeen nukkumaan. Ruokamaarat on myos ihan mahdottoman suuret. Stuartin kotona ruokailu lopetettiin aina vasta sitten, kun kaikki pyodasta oli syoty. Ja siis ei ruokaa on paljon! Taallla tyopaikallakin ihmiset syo ihan mielettoman kokosia annoksia. Itse jaksan ehka viidesosan muiden maarasta.

Viikonlopun aikana tutustuin myos Stuartin avaamaan lastenkotiin. Mukava siella oli kayda ja katsella lasten tanssiesitysta. Alle kolme vuotiaatkin keikuttivat lannetta ja peppua tohkeissaan rumpujen tahdissa. Ihastuttava naky! Muuten projekti on kylla aika huteralla pohjalla. Koyha kun mika, eika voi sanoa, etta sita olisi suunniteltu paljoakaan ennen avaamista. Toimintaa pyorittaa kaytannossa katsoen muutama vapaaehtoinen ja resurssit on ihan minimit. Lupasinkin jo vieda niille sinne jotain materiaalia ja vaatteita myohemmin kevaalla. Rakennuksetkin oli viela kesken, koska nyt he odottivat lisarahoitusta. Kaivolle on matkaa noin kilometri, joten siinahan se aika sujuukin vetta kantaessa.
Minakin osallistuin vesi talkoisiin Stuartin kotona. Kaivolla oli minun ja Monan lisaksi joukko lapsia. Veden kantaminen, kun on perheen pienempien hommaa. Kummasti alkoi kaivata kotisuihkua, kun kantoi vetta helteessa makia ylos ja alas.

Tanaan aamulla herasimme klo 5, ja peseydyin kuun valossa, viela ihanasta tunnelmasta nauttien. Matka Kampalaan sujui nopeasti. Vasyneena istuin minibussiin ja olin epaonnekas valintani suhteen, koska ensimmainen bussi hajosi ja seuraavassa konduktoori oli niin tyoskentelyinnokas, etta sulloi ihmisia sisaan aivan liikaa. Bussi ei lahtenyt pysaksilta ennen kuin kaikki matkustajat istuivat puoliksi toistensa sylissa.

Tallaista taalla, millaista siella kotosalla on? Mita sinne kuuluu?

odottelua

2008-02-20T23:41:00.000-08:00

Ajattelin tassa aikani kuluksi kirjoitella, vaikka tanne, koska vaikuttaa etta tama on taas yksi niista paivista jolloin kaikki kestaa. Aloitammehan tyot klo 8, mika tarkoittaa sita, etta Betty tulee koputtelemaan oveni taakse aikaisintaan klo 9, jolloin on syonyt aamiasensa. Sitten saatamme tyoskennella jopa lounaaseen asti 13.30, mutta nain tapahtuu suht harvoin, koska yleensa Betty katoaa johonkin tai tietokoneissa on ongelma tai on sahkokatkos tai oikeastaan vaihdetaan vaan kuulumisia kaikkien tyokavereiden kanssa. Lounaan jalkeen onkin sitten niiiin kuuma, ettei oikein jaksa tehda toita kun ehka tunnin ja kohtahan sita kello onkin jo viisi ja on aika lahtea kotiin:)

Eilen oltiin kuitenkin Bettyn kanssa tosi ahkeria ja tehtiin todella toita lounaasta klo 16.30 asti ja sekos oli monen mielesta huvittavaa. Jopa meidan kokki tuli toimistoon sita ihmettelemaan ja toivotti minut taas pian tervetulleeksi ruokalaan. Pidan nyt pienta paussia, koska vatsani on ihan sekaisin.

Sairastelin tiistain ja lueskelin paikallisia HIV ja aliravitsemus oppaita. Kirjoissa opastettiin mm. siihen, ettei pida syoda ruokaa, jossa jo selvasti kasvaa sienia ja kehotettiin valttamaan jatteiden syomista. Kun kavin sosiaalitoimistossa nain seinalle ebolaviruksesta kertovan julisteen, jossa kehotettiin suojautamaan ebolasta mm. siten ettei syo kuolleita elaimia, jotka loytaa kaduilta kuten apinoita, ja kannattaa valttaa yleisia kasienpesuvesia erityisesti hautajaisissa.

Sain eilen kirjeen eraalta Emma nimiselta pojalta. Tapasin hanet lauantaina bussissa ja kun han kuuli, etta olen matkalla Kids of Africaan innostui han siita, silla hanen tuttujaan on toissa taalla. Han antoikin heti valokuvan itsestaan ja puhelinnumeronsa tietysti. Eilen saamani kirje oli kaksi sivua pitka. Emma pyysi minua ystavakseen ja kertoi itsestaan. Pyysi myos minua auttamaan koulumaksuissa ja sitten sivun verran jumalan siunausta minulle. Rahan pyytaminen on jotenkin niin kovin suoraa taalla. Lauantaina eras mies jopa naytti minulle henkilollisyystodistuksensa, jonka omistaminen on harvinaista taalla, ja kertoi etta jos annan hanelle rahaa, voin olla varma, kuka han on etten auta tuntematonta. Sain myos tekstiviestin muutama paiva sitten: DEAR mary I want to vist me tomorrow Iwill be happay waen virst by your fearnd mary have good day" Hmm.. tuntuu niin lohduttomalta istua minibussissa, kun yhtakkia joku poika antaa lapulla puhelinnumeronsa.

Hei mutta Betty tuli takaisin, ja lahti taas. No mutta vaikuttaa silta, etta tyonteko jatkuu taas. Odotan jo viikonlopun reissua Masakaan. Siita lisaa myohemmin.

Tyon iloa teillekin, taalla sita on ainakin ihmisten naurun maarasta paatellen:)

ps. "boda boda on moottoripyora, polkupyora on lallaripyora.." tosin olisin ihan kiitollinen fillarista, ottaen huomioon ihmisten asenteet liikenteen suhteen. Eras tyokaverini kysyin, miksi kaytan julkisia kun voin ajaa autolla. Kerroin, ettei minulla ole ajokorttoa, johon han vastasi, ettei sellaista taalla tarvita. Sen kylla huomaa!

maaseudun rauhasta

2008-02-17T09:02:00.000-08:00

Olen aina elanyt siina kuvitelmassa, etta maaseudulla voi nukkua rauhassa pitkaan, koska siella on hiljaista. Nain ei ole asian laita ainakaan taalla minun kotikylassani. Eilen illalla tulin Kampalasta puolen yon jalkeen rattivasyneena, matka kesti hieman normaalia pidempaan, koska bussi hajosi kesken kaiken. No ajattelin, etta nukun tanaan pitkaan, kun on kerta vapaapaiva. Mutta kuten joka aamu noin klo 6 heraan siihen, kun kylalaiset tulevat hakemaan vetta Kids of African kraanasta. Onhan se toki hienoa, etta organisaatio auttaa koko kylayhteisoa ja antaa puhdasta vetta, mutta siita tulee siis kova meteli silla lapset jotka hakevat vetta eivat ajattele muzungua, joka haluaa nukkua. Lasten lisaksi melua pitavat tietenkin kukko, koirat, lehmat yms. Eli siis kuvitelmani maaseudun rauhasta ovat muuttuneet. Nyt tiedan, etta taalla ruuhkaaika vedenhaussa on klo 6-8 valilla ja illalla auringon laskun jalkeen klo 19.30 aikoihin alkaa rauha. Tosin luonto heraa vasta silloin sirkuttamaan, mutta se on enemmin rauhoittavaa.

Eilen illalla, kun tulin vasyneena Kampalasta ja olin jo hieman tuskastunut bussin hajotessa, hammastyin kotiportilla silla, vartiamme tuli avaamaan oven ase kainalossaan. Aseen on varmaan tarkoitus antaa meille turvallinen tunne, etta untamme valvotaan eika kukaan ei-toivottu vieras paase yllattamaan meita yolla, mutta reaktio oli kylla hieman painvastainen. Tuntui jotenkin jarjettomalta, etta taalla kylapahasessa aseiden kanssa vartioidaan. No, mutta aseesta huolimatta portin miehet ovat kaikki oikein mukavia ja aina toivottavat madamen tervetulleeksi. Minun edessani ei sentaan polvistuta, kuten tanskalaisjohdon edessa tehdaan. Erityisesti palkkapaivana osa tyontekijoista (siivojat, pyykkarit, keittionvaki ja farmin miehet) kiittavat palkastaan aina polvistumalla, vaikkakaan eurooppalaiset pomot eivat siihen oikein tahdo tottua.

Tosiaan taalla Kids of Africassa on aikalailla vakea toissa,koska yksi organisaation ideoista on luoda tyoapikkoja lahialueen ihmisille. Siina on onnistuttua, silla tyontekijoita on yli 60 (huom. lapsia 56). Mutta siis meilla on farmi, taalla kierratetaan, on siivoojia, pyykkitupa jne. Mika parasta tyontekijat viihtyvat taalla, ovat ilosia siita, etta saavat tehda toita. Ystavanpaivana meita kiitettiin tyoskentelysta kukin. Se oli mukava piristys. Kukkia vaihdettiin sen jalkeen moneen otteeseen. Siis mina annoin kukkani jollekin, joka taas antoi kukkansa minulle ja niin edespain.

Viime viikolla kavimme tutustumassa muutamaan muuhun orpokotiin. On se vaan outoa, kun kaikki paikat on yksityisia ja on jotenkin ihan tuurista kiinni, minne hylatyt lapset paasevat. Vastassa voi olla selvasti paremmat elinolot kuin ugandalaisilla ylipaansa tai sitten sellaiset, jossa hadin tuskin parjataan. Vierailuiden myota osaa jotenkin nahda tamankin paikan eri tavalla. tama on jotain kahden aaripaan valista. rahaa on, mutta ei nyt liiaksi. Kuitenkin niin, etta lapsille voidaan tarjota muutakin kuin perustarpeiden (ruoan) tyydytys. Koulutus ja terveydenhuolto siis. Ai niin ja tietysti sosiaalityontekijoiden loistava tyopanos jattaa jalkensa jokaiseen pienokaiseen:)

Nyt tama sosiaalityontekija jatkaa jalassa olevan palohaavansa parantelua, jonka sai tanaan boda-bodasta. auts, ja hyvaa yota!

kuolemasta

2008-02-13T08:25:00.001-08:00

Betty, kids of african sosiaalityontekija, kertoi minulle muutama paiva sitten tyostaan. Kerrottuaan, hylatyn lapsen tien orpokotiin, han jatkoi siita, mita tapahtuu lapsen kuollessa. Oletin hanen toki jatkavan siita, miten sosiaalityontekija tyoskentelee lasten kanssa orpokodissa, mutta hyppasimme suoraan kuolemaan. se yllatti, mutta toisaalta, monet lapset kuolevat ennen viiden vuoden ikaa, joten aihe on taalla tarkea. Kuolema on esilla ihmisten puheissa muutenkin. Monet aideista kysyvat minulta ensin mista olen kotoisin ja seuraavaksi he kysyvat, ovatko vanhempani kuolleet. Kun vastaan, etta elossa ovat, osa ihmettelee ja kysyy sitten, no mita he tekevat. Vanhemmista keskustelu siirtyy uskontoon. Siina onkin aihe joka herattaa kummastusta, miksi et usko jumalaan? Eivatko vanhempasi opettaneet sinua??

Mutta siis hylatyn lapsen tie orpokotiin kulkee poliisin ja sairaalan kautta. Ensimmaisena tulee tehda ilmoitus poliisille, josta lapsi viedaan sairaalaan. kavin maanantaina tutustumassa Mulagon sairaalaan, kampalan ja koko ugandan suurin julkisen sektorin sairaala. Aloitimme vierailumme keskososastolta. Siella ei enaa matkustusromantiikka hivellyt mielta, vaan jouduin keskittymaan kyynelten pidattelyyn. Niin pienia,pienia,pienia lapsia. Voi luoja, eras pienokainen, jonka paa oli ehka maksimissaan tomaatin kokoinen makasi keskokaapissa, jonkakylkeen oli liimattu teippi: My mum abandoned me. Please take care of me and feed me. Baby Liz.

Keskososaston jalkeen minun oli tarkoitus tutustua sairaalasosiaalityontekijoiden tyohon, mutta itseasiassa minua juoksutettiin ympari sairaalaa katsomassa hylattyja lapsia. Samalla kun yritin selviytya kaaoksessa, voin lahinna pahoin kuin kavelin lattialla makaavien potilaiden ohi. Aidit vastasyntyneiden lasten kanssa makasivat lattialla ja ihmisia oli kaikkialla jonottamassa hoitoon. Sairaalasosiaalityontekijat kertoivat, kuinka osa aideista jattaa lapset synnytyksen jalkeen sairaalaan ja paivittelivat sita, kuinka harvalla on henkilollisyystodistus. Betty sanoi lopuksi, ettei halua vieda minua teho-osastolle, koska ei pida siita paikasta. Hyva ehka niin, koska jo kaikki aikaisemmin nakemani aiheutti aikamoisen itkukohtauksen illalla, kun vihdoin paasin olemaan yksin rauhassa omassa huoneessani. Yhtakkia kaikki ristiriitaisuudet, joiden keskella olen purkautuivat itkuna ulos. Silmissani pyori naky sairaasta miehesta makaamassa karpasia taynna Kampalan bussiasemalla, lahialueen lapset jotka roikkuvat kids of african aidalla ja ihailevat paikan leikkipaikkaa, aiti joka pyysi minua ottamaan hanen lapsensa tanne jotta lapsilla olisi parempi tulevaisuus..

Seuraava paiva alkoi kuitenkin paremmin mielin ja heti aamulla sain lempean muistutuksen siita, etta sahkot voivat menna poikki milloin vaan. Olin hereilla jalleen ajoissa, koska kylan lapset hakevat vetta jo ennen auringon nousua ja koirat haukkuvat, lehmat ammuvat jne, joten menin suihkuun. Pian suihkuttelin itseani pimeassa kylmalla vedella, koska sahkot katkesivat jalleen kerran. Eilen soin illallista eraassa perheessa ja kun sahkot menivat poikki, olen ainoa joka reagoi asiaan. lapset vain jatkoivat syomistaan tottuneesti ja aiti nauroi kun kaivoin heti taskulampun esiin. Lastenkin oli helpompi keskittya syomiseen pimeassa kuin taskulampun valossa, silla he alkoivat vain leikkia valon kanssa. Nukkumaan mennessani huomasin jonkin otokon olevan roskakorissani, jolloin ajattelin, etta toisaalta pimeassa olokin on mukavaa. Ei tieda, minka kaiken keskella nukkuu.

Sula bulungi!

kolmas kerta toden sanoo

2008-02-10T09:24:00.000-08:00

Tervehdys jalleen!

Yritan viela kerran onnistua blogin kirjoittajana ja, jos tamakin katoaa, luovutan. Siis en ymmarra, miksi ne mun aiemmat yritykset ovat kadonneet kuin tuhkana tuuleen.
No mutta siis itse asiaan, eli mita tanne kuuluu.

Tannehan kuuluu hyvaa:) Viime viikolla saavuin tanne tyopaikkani ihaniin maisemiin. Ihanien maisemien lisaksi taalla elama yllattaa aina toisinaan aikalailla. Huvittavaa oli esimerkiksi oppia roskien lajittelun suhteen tarkein asia: kuukautissuojia ei saa laittaa roskikseen, vaan ne tulee saastaa ja sitten menemme porukalla (valkoiset naiset) polttamaan ne metsaan. Aihe on taalla vahan herkka, joten miehet, jotka hoitavat jateasiat muuten, eivat halua olla tekemisissa saastaisten lantisten kuukautisten kanssa.

Tabuja kohtasin viikonloppuna muutenkin. Menin teatteriin katsomaan naytelman Butterflies of Uganda, joka on kertomus pohjois-ugandan lapsisotilaista. Naytelma oli hyva ja kasitteli aihetta riipaisevasti. Teatterissa oli myos koululuokka ugandalaisia, joiden oli ilmeisen vaikea kasitella aihetta. Teatterin herattamat tunteet purkautuivat nauruna varsinkin, jos kohtauksessa oli jotain seksuaalisuuteen liittyvaa, kuten kohatus jossa eras sotila rasikasi nuoren lapsisotilaan. Yleison naurureaaktio yllatti taysin, mutta kuten sanoin aihetta ei ole helppo kasitella.

Muuten viikonloppuna sain kokea Kampalan kahdet kasvot. Lauantaian iltana tyopaikkani pomo (tanskasta) kutsui minut keilaamaan ystaviensa kanssa. Siella mina suuri keilailija mietin hartaasti, tamanko takia tulin Afrikkaan?! Ruokaili ravintolla I Love NY sai ajatukseni viela enemman hamilleen. Tana aamuna lahdin tapaamaan erasta hollantilaista vapaaehtoistyontekijaa, joka asuu suht lahella minua. Pitka kavely Kampalan laitamilla ja luonas hanen isantaperheensa luona sai minut jalleen tuntemaan kotoisaksi. Kotimatkalla alkoi sataa niin kovaa, etta minibussikin joutui pysahtymaan tienreunaan. Kun paasin omalle pysakille odottelin viela 40 min, etta ukkoskuuro lakkasi ennen kuin otin mopo kyydin kotiin. Kuraisena saavuin kotiovelleni ja muistin, mika tassa paikassa viehattaa. Viehatysta on vaikea pukea sanoiksi, se on kokonaisuus joka ymparoi. Ihmiset, luonto, kaikki.

Huomenna jatkan tyoskentelya Bettyn, Kids of African sosiaalityontekija, kanssa. Herttaisen tuntuinen tyokaveri! Mennaan tutustumaan hieman paikalliseen byrokratiaan. Suunnitelmissa on kayda seka sosiaalitoimitossa, poliisilaitoksella seka sairaalassa, josta meidan lapsista suuri osa tulee. Jos en ihan vaarassa, voi olla ettei ehdita ihan kaikkea. Ollaan naet liikkeella julkisilla, joten aikaa voi kuulua liikenteen keskella yllattaen tunti tai kaksi. No siita enemman myohemmin.

Hyvaa alkaavaa viikkoa ja toivotaan, ettei tamakin blogin lurjus havia!!!