perhevakivaltakoulutusta sotilaille

Ystavani Grace on tyoskennellyt Bombossa, joka on Ugandan armeijan tukikohta. Han piti syksylla koulutusta HIV:sta ja kysyi koulutuksen lopulla, jos ryhmalaisilla olisi kiinnostusta perhevakivaltakoulutusta kohtaan. Gracen idea oli kouluttaa heista kouluttajia, jotka voisivat tyoskennella yhteisoissa ja avata keskustelua perhevakivallasta. Grace pyysi minua mukaan kouluttajaksi ja minahan toki suostuin.

Ensimmaisten paivien aikana paatimme kuitenkin muuttaa koulutusta hieman, silla kavi hyvin selvaksi, ettei ryhmalaisista kaikki ole valmiita avaamaan keskustelua perhevakivallasta kouluttajan roolissa. Ryhmassa on 26 osallistujaa, joista reilu puolet on miehia. Kaikki miehet ovat ammatiltaan sotilaita. Naisista muutama on sotilaita, osa armeijan sairaanhoitajia. Kun puhuimme sukupuolirooleista lahes kaikki ryhmalaiset olivat sita mielta, etta miehet ovat parempia paatoksen teossa kuin naiset. Vaimon tehtava on palvella miesta ja kunniottaa. Perusteluja loytyi raamatusta ja kulttuurista. Kun keskustelimme siita, etta kulttuuri muuttuu, Raamattu pelasti monien perustelut " Jumala loi Aatamin ennen Eevaa.."

Yhtena tehtavana oli nimeta vakivaltaisia tekoja. Listassa oli mm. "being lazy", "to come back home late", noituus, koyhyys, uskottomuus, syntisyys, pakotettu seksi, seksista kieltaytyminen jne. Seuraavaksi keskustelimme, miksi nama asiat ovat vakivaltaa. Laiskuus ja myohassa kotiin tuleminen ovat naisista johtuvia vakivaltaan johtavia asioita. Esimerkiksi jos mies tulee myohassa kotiin ja vaimo alkaa kyselemaan syita, on luonnollista, etta mies hermostuu ja lyo. Kysymys kuuluukin: kumpi on vakivaltaa, lyominen vai myohassa kotiin tuleminen? Kumpi on vakivaltainen: lyova mies vai kyseleva nainen? Paasimme ryhman kanssa jo hyvaan vauhtiin sen suhteen, mika on vakivaltaa ja mika ei. Keskustelimme jopa jo siita, etta vakivallassa on kysymys toisen henkilon kontrolloinnista ja siita kuinka aina on mahdollista ratkaista ongelmat muuten kuin lyomalla. Ja siita, ettei provoisiminen oikeuta vakivaltaa, silla tilanteissa on aina monia ratkaisumahdollisuuksia.

Sitten paasimme pakotettuun seksiin. "Naiset nauttivat pakotetusta seksista, he tarvitsevat miesta johtamaan tilannetta, he haluavat sita... seksiin pakottaminen ei ole yhta kuin raiskaaminen ja sita paitsi naiset haluavat tulla raiskatuiksi" Kun yritin avata suuni sain kuulla, etta "this is africa, and african women are different than you". Kysyin ryhman naisilta, mita mielta he ovat. Yhteen aaneen he totesivat, etta "me tiedamme milloin haluamme harrastaa seksia ja milloin emme. Osaamme kylla sanoa sen miehillemme".

Ensimmaisten koulutus paivien jalkeen oli aika vahvasti sellainen olo, etta pullo kylmaa olutta maistuisi. Menimme Gracen kanssa Ndejjeen lounaalle, jossa yovyimme eraan kaverimme luona. Illalla eras mies, joka asuu tuttava perheessamme katsoi minua silmiin ja sanoi " I saw you taking beer, why?" Han heilutteli paataan ja kertoi olevansa born again kristitty. Vaikka puhelias olenkin, aina en oikein tieda, mita sanoisin.

Torilla

Viikonloppuna kavin Kampalan suurimmalla torilla, Rinolla, joka on kuulemma yksi ita-afrikan suurimmista toreista. En nahnyt paikasta varmaan kuin ihan pienen murto-osan, mutta kun olin ollut siella ehka 2 tuntia olin jo niin uupunut ja hikinen, etta pakko oli lahtea pois. Ulospaasyn loytaminen oli jo ohjelma sinaansa. Torilla myyjat tarttuivat kateeni ja koettivat tyrkyttaa kaikenlaista. Eras mies piti minua kadesta kiinni minuutteja ja yritti myyda minulle sokeria. Siina sitten seisottiin ja keskusteltiin siita, etten tarvitse sokeria. "Why?" "Are you sure, you don't need it?" Hienon uuden hameen loysin kuitenkin itselleni. Vaatteiden ostaminen oli aikamoista. Naiset pukivat paalleni ties mita ja koskettelivat minua jokapaikasta.

Kosketteluun taalla saa kylla tottua. Ihmiset halailevat ja koskettelevat ihoa ja hiuksia. Valilla on vaikea sanoa, onko itse jotenkin arka kosketuksille vai koskettelevatko ihmiset minua valkoista viela enemman kuin toisiaan. Siis ugandalaisethan koskettelevat toisiaankin enemman kuin suomalaiset noin yleisesti. Miehet kavelevat kasikadessa kaduilla ja kadulla tuntemattomien kanssa paiskataan katta, varsinkin boda kuskien:) Yleensa en pahastu, jos joku tulee ihoa vahan koskettamaan, mutta toisinaan tuntuu, etta varsinkin miesten kohdalla kysymys on jostain muusta. Se on epamiellyttavaa.

Eilen kavin iltakavelylla kylalla. Naapurin lapset, jotka joka kerta kun kavelen ohi juoksevat peraani vilkuttamaan ja nauramaan, olivat jalleen minua vastassa. Kavelin talla kertaa uutta polkua pitkin ja paadyin aivan uuteen paikkaan. Vastaani kaveli ehka kolme vuotias poika vesikanisteri kadessaan. Poika parka pelastyi pahemman kerran valkoista ihonvariani ja alkoi huutamaan kovaa ja juoksi turvaan isoveljensa luo. Kaannyin toiselle polulle, jotta lapset paasivat kaivolla turvallisin mielin.

Toitakin olen tehnyt. Sain juuri valmiiksi kasikirjan Bettylle lasten kanssa tyoskentelysta. Kirjoitin ylos kaiken mita ollaan tehty ja millaisia tyomenetelmia ollaan kaytetty. Liitin kirjaseen viela muutamia esimerkkeja ja vahan teoreettisia osuuksia lasten kehitykseen liittyen. Olen tehnyt sellaisen kaavake tyyppisen seuranta lomakkeen vauvaikaisista lapsista ja vanhempien kehitysta varten on sitten kokonainen arvionti sisaltaen kaiken psykososiaalisesta kehityksesta fyysiseen kehitykseen ja sairauksiin. Lopussa komeilevat tietysti mitkapa muut kuin sosiaalityontekijan suositukset aikuisille, jotka tyoskentelvat lapsen kanssa. Miten lapsen kehitysta voitaisiin tukea? Onko jotain erityisia huolenaiheita? Nyt voin hyvilla mielilla aloittaa nelja paivaisen tyoviikon tekemisen siksi aikaa, kun olen lupautunut auttamaan Gracea perhevakivalta koulutuksessa. Kaaks, se alkaa perjantaina.

Kiitos kaikille syntymapaivieni muistamisesta!

extended families

Maanantaina soin illallista eraassa Kids of African taloista. Aiti kertoi, etta on kovin tyytyvainen tyooloihinsa ja kehui talon suuruutta. Han itse asuu sukulaistensa luona ja on saastanyt nyt jo kaksi vuotta rahaa, jotta voisi vuokrata itselleen asunnon. Sitten han huokasi, etta <> jonka jalkeen han totesi, ettei hanella ole omaa pankkitilia joten hanen palkkansa menee hanen veljen tilille. Veli tietysti kayttaa hanen palkkarahojaan lastensa koulumaksujen maksamiseen ja muihin kuluihin. Eika han edes asu veljensa luona vaan tatinsa luona, joka on jo vanha ja siksi han haluaisi muuttaa omaan asuntoon.

Gracen isantaperheen aiti kertoi huolissaan rahatilanteestaan Gracelle. Han oli juuri menettanyt koko elamansa saastot, silla joku hanen sukulaisensa oli tullut maaseudulta varta vasten lainaamaan rahaa hanelta, jotta voisi aloittaa jonkinlaista liiketoimintaa. Kun rahat oli jo annettu kavi kuitenkin ilmi, ettei tama nuorukainen ollutkaan sukua Gracen isantaperheelle. Grace ihmetteli, etta miten se ilmeni vasta rahojen luovutuksen jalkeen. No, aiti totesi, etta suku on niin suuri ja nuorukainen tiesi suvusta paljon, joten oletti taman olevn sukulainen ja siksi lainasi rahansa. Niin katosi hanen elamansa saastot.

Bettyn kanssa emme tanaan ehtineet kuin aloittaa tyot, kun tietokone jo hajosi ja jotenkin kummassa tyoskentyly loppui ja siirryimme minun huoneeseeni juoruilemaan. Betty selaili Tuijan jattamaa ET/lehtea ja ihasteli kaikkia kuvia paitsi niita, jossa on lunta. Han kertoi pelkaavansa lunta ja kylmyytta. Betty ihmetteli vanhusten maaraa lehden sivuilla ja unelmoi automainosten elamasta. Sitten han tarkasteli henkilollisyystodistustani ainakin 5 minuuttia ja oli otettu kortin laadusta, siita mita tietoja siina on ja kuinka hyvaa materiaalia kortti on. Betty haluaisi itselleen henkilollisyystodistuksen.

Tyokaverini Hannah on jo moneen otteeseen kyselleet aitini ja isani, jotka vierailivat taalla, vointia. Alussa korjasin, etta Ilmari on poikaystavani, mutta han vain totesi, etta Kunnes minulle selvisi, etta on jotenkin sopimatonta, etta aiti ja poikaystava matkustaisivat yhdessa, silla he voivat sairastua. Kysyin sairauden nimea ja se on tietysti kiinnostuminen toisesta seksuaalisessa mielessa. Taalla kun ei ennen avioliittoa tyttoystavaa esitella isalle taman sairauden pelossa. Ilmeisesti Hannahinkin mielesta poikaystavan tanne tulo ilman avioliittoa on jotenkin sopimatonta, joten han ei halua sanoa aaneen sanaa poikaystava ja kutsuu Ilmaria isakseni.

Eli terveisia Isille ja kaikille muille.

ihmisjoukkojen keskella

Perjantaina kesken tyopaivan sain kuulla, etta Kampalassa on kuljettajien lakko ja sen takia kaaos liikenteessa. (Milloin Kampalassa ei ole kaaos liikenteessa?) Tyokaverini lopettivat tyopaivansa aikaisemmin, koska epailivat kotimatkan kestavan normaalia pidempaan. Muutamia tunteja myohemmin sain kyydin Kampalaan. Ensimmaista kertaa liikenne oli sujuvaa, silla bodabodia ei nakynyt eika bussit ruuhkauttaneet keskustaa. Sen sijaan kavelijoiden maara oli valtava. Sellaista ihmismaaraa en ole ehka ennen nahnyt. Kuljettajien lakko ei kuitenkaan sujunut ihan rauhallisesti, silla muutamia liikkeella olevia busseja oli kivitetty ja onnettomuuksilta ei valtytty. Lakko taisi loppua jo perjantai-illan aikana tai ainakin mopokyyteja oli tarjolla, kun sellaista tarvitsi.

Yovyin ystavani Naomin luona. Hanen kotonaan ei ihan valtavia ihmismassoja nakynyt, mutta vessassa sen sijaan oli kaikenlaisia otokoita ja piha oli taynna katukoiria ja kanoja. Ihmisiakin talossa tuli ja meni, ja jossain valissa katosi lompakostani suht suuri summa rahaa. Perheen 14-vuotias palvelija oli herttainen tytto, joka teki toita aamusta iltaan. Naomin huoneen ovelta meita tervehti myos naapurin lapset, jotka kayvat tervehtivat Naomia lahes paivittain ja sitten juoksevat takaisin kadulle leikkimaan.

Sunnuntaina menin kirkkoon. Ensimmaista kertaa kirkossa Kampalassa. Meno oli aika erilainen kun maalaiskirkossa ja ihmisia oli ihan toinen maara. Menimme klo 12 jumalanpalvelukseen, jossa ihmisia oli tuhansittain ja osa jai ulos kuuntelemaan, silla sali oli jo taynna. Kirkon tunnelma muistutti enemman jonkilaista konserttia. Laulun sanat oli seinalla isolla screenilla, josta pystyi myos seuraamaan papin puhetta. Ihmiset nousivat ylos kesken puheen ja nostivat katensa kohti taivasta ja sulkivat silmansa kunnioittaakseen jumalaa. Ihmisten elaytyminen jumalanpalvelukseen oli mieletonta, jopa fanaattisen tuntuista. Vieressani istuva mies tarttui kateeni aika ajoin, jotta pystyimme rukoilla yhdessa. Pappi hyppi ja rokkasi edessa laulun tahtiin ja yleiso laului mukana " J, Je, Jee Jeesus is my saver.."

Hyvaa alkavaa viikkoa kaikille!

Savanni nukahtaa iltapaivan kuumuuteen

Kaksi viikkoa Tuijan ja Ilmarin kanssa sujuivat nopeasti. Ensimmaiset paivat vain ihmettelimme elaman menoa taalla. Tuija ja Ilmari kyselivat kasvillisuudesta vaikka mita, mutta jaivat ilman vastauksia, silla enhan mina nyt tieda, kuinka monta satoa vuodessa sweet potatoja taalla kasvatetaan. Oikea vastaus on 4 satoa vuodessa, piti kysella tyokavereilta. Tyokaverini ihastuivat Mumiin taysin ja taisi Ilmarikin tehda vaikutuksen silla Akiki, joka on koettanut valmistella minua poikansa vaimoksi, sanoi luovuttavansa minut valkoiselle miehelle:)

Ensimmaisina paivina satoi ja koska sadekausi on alkamassa vetta tulee taivaalta helposti 10h putkeen. Onneksi aurinko kuitenkin paistoi suurimman osan ajasta ja paasimme nauttimaan Kampalan ruuhkista auringon pahteessa. Niin se on parhaimmillaan. Polya, autoja, boda-bodia ja Maarulla paniikki siita, miten Tuija paasee tien yli! Kampalassa olo on samaan aikaan mukavaa, mutta raskasta. Varsinkin nyt, kun oli kolme muzungua yhdessa, sai hinnoista kiistella jokaisen kuskin kanssa ja taksikuskit ajelivat ihan minne sattui. Tuija ja Ilmari olivat alussa hieman hammastyneita tinkimisen suhteen, ja pitivat paikallista kommunikointiakin hieman tympean puoleisena. Tarjoilijat kun saattavat vaikuttaa todella tympaantyneilta ja kuskit vaihtaa hintaa matkan lopulla. Katsekontakteista tai hymysta ei kannata haaveilla, kun on kyse palvelun saamisesta. Itsekin hammastelin muutaman kuskin torkeaa kaytosta lukita matkustajat takapenkille, eika paasta ulos ennen kuin suostuu maksamaan ylihintaa.

Onneksi ugandalaiset ovat silti paaosin iloista porukkaa ja toivottavat vieraat tervetulleiksi. Hamisi kutsui meidat illalliselle luokseen ja oli kovasti huolissaan siita, etta Mum parjaa. Oli hauska seurata, kuinka paljon ihmiset kunnioittivat vanhaa (52-vuotista) aitiani ja kyselivat kovasti hanen vointiaan ja viihtymistaan Ugandassa. Farmimme tyontekija esitteli ylpeana viljelmiaan ja kysyi meilta, jos olemme ikina nahneet kuokkaa. Christofer kun ajatteli, etta Euroopassa kaikilla on traktorit kaytossa. Ja taalla tyopaikalla vieraita kylla halailtiin. Lapset hyppivat heti syliin ja aiditkin olivat tohkeissaan.

Viimeisen viikonlopun vietimme savannin kuumuudessa. Kun paasimme majapaikkaamme Ilmari luki, kuinka vaarallisia villisiat ja sarvikuonot ovat. Taman jalkeen paatimme kayda pienella iltakavelylle majamme takana. Tuija johti joukkoja, kunnes yhtakkia pusikon takaa kuului "roh" ja kaikki juoksimme niin lujaa kuin suinkin pystyimme takaisin kampille. Pelastyminen purkautui hysteerisena nauramisena, joka jai kirjoittajalle paalle pelon laannuttuakin. Seuraavalla kerralla olimme jo rohkeampia ja katselimme pihan poikki kulkevaa villisikaa turvallisen etaisyyden paasta. Savannin elaimet ja luonto olivat kerrassaan vaikuttavia. Ei sita voi muuta kuin ihmetella luonnon kauneutta. Paasimme myos leikkimaan "rosvoa ja poliisia" simpanssien kanssa:) Ohjelmaamme kuului simpanssien etsiminen oppaan kanssa. Metsassa kavely oli virkistavaa ja simpanssien aanien kuuntelu jannittavaa. Kahden tunnin etsimisen ja aaninen kuuntelun jalkeen paasimmekin lahietaisyydelle tarkkailemaan kun simpanssivanhus rapsutteli paataan.

Tanaan saatoin vieraat sitten lentokoneelle. Haikeana itkin autossa matkalla kotiin, kunnes taksikuski sanoi "Is nice that you stayed in Uganda with us!"