Vertailimme Naomin kanssa lastenlauluja, joita tyopaikoissamme lauletaan. Meilla Kids of Africassa laulut "Telephone to Jesus" "Baby Jesus" ja "Aaluette", kiitos Emmin musiikkituokioiden, ovat lasten lempilauluja. Naomi kertoi, etta heilla lauletaan laulua, joka kertoo siita, miten monta kertaa aiti lyo lastaan. " And this is how we beat, beat, beat.." Lauluun kuuluu leikkikin, jossa lappaistaan vuorotellen oikeaa ja vasenta pyllynpuoliskoa.
Eras pojistamme tuli koulusta kotiin laksyjen kanssa. Opettaja oli antanut laksyksi piirrustustehtavan, jossa piti piirtaa seuraavat onnettomuudet: vauva hukkuu kylpyammeeseen, lapsi satuttaa jalkansa rikottuun pulloon, tytto joka on ottanut yliannostuksen. 7-vuotias tietysti ihmetteli, etta mita se sellainen yliannostus tarkoittaa. Itse taas ihmettelin, miksi 7-vuotiaan tarvitsee siita viela tietaa.
Olen nyt loppua kohden ajatellut siirtaa tyontekovastuuta jalleen tyokaverilleni. Talla viikolla tyotahti onkin ollut huima: teemme toita noin 3 tuntia paivassa. Minulla onkin siis ollut hyvin aikaa pohtia, mita sita viela haluaisi taalla ollessa tehda. Suunnitelmissa on seuraavanlaista ohjelmaa: aion opettaaa lapsille leikin Tervapata tyopaikan urheilupaivassa ja menna Nairobiin pitkaksi viikonlopuksi. Arvatkaa vain kumpaa odotan enemman?!
sunnuntai 27. heinäkuuta 2008
lauantai 19. heinäkuuta 2008
Kahden viikon loma Riinan kanssa
Loma Riinan kanssa sujui nopeasti. Ehdimme nahda Sipin vesiputoukset, kiiveta tulivuoren huipulle, kayda safarilla ja ostaa laukut tayteen tavaraa. Matkalaisilla oli hieman huonoa onnea mukanaan, mutta se ei menoa haitannut. Safarille mennessa auto hajosi kesken matkan ja vietimme paivan keskella pienta kylaa, jossa olimme kuin nahtavyyksia. Jatkoimme matkaa hieman vanhemmalla autolla, jonka ovessa oli reika ja Riina olikin autosta ylos noustessaan polysta ruskea.
Tulivuorelle kiipeaminen oli raskasta emmeka etukateen olleet odottaneet yhdeksan tunnin kavelya. Oppaamme eivat puhuneet englantia kovinkaan hyvin, joten usein sai arvailla keskustelun sisaltoa. "we go four time" Vapaa suomennos: kavelemme nopeasti, joten olemme taukopisteella neljassa tunnissa. Huipulle paastyamme oli tunne mahtava ja iloa lisasi oppaamme, jotka antoivat meille palkinnoksi keksipaketin. Vuorella oli myos toinen ryhma, jotka eivat jaksaneet kiiveta ylos asti. Kun uupuneena saavuimme alas oli meita vastassa oma safari oppaamme Steve ja toisen ryhman matkanjarjestaja seka paljon kylalaisia. Meidat otettiin vastaan kuin sankarit. Toinen matkanjarjestaja ylisti meita moneen otteeseen ja ihmetteli aaneen, kuinka uskomatonta on, etta kiipesimme ylos asti ja etta hanen ryhmansa ei jaksanut, vaikka oli treenannut kuukauden sita varten. Ihmismaara sai meidat hieman hamilleen, mutta kipeista jaloista huolimatta tuntui mahtavalta. Ensimmainen vuori valloitettu!
Safarilla elainten maara oli pettymys, mutta toisaalta villielaimia nakyi yllattavissa tilanteissa. Viimeisena iltana istuimme ravintolassa ja norsu kaveli pihaan. Olimme ainoat turistit, jotka vaihtoivat paikkaa ja seurasivat norsun liikkeita etaisyyden paasta muiden ottaessa valokuvia jattilaismaisen suuresta ja pelottavasta norsusta. Seuraavana paivana olimme kavelylla metsassa ja polulla vastaan kaveli mikapa muu kuin norsulauma. Ei edes tarvitse mainita, etta silloin toivoin olevani jossain muualla. Kotona Suomessahan kerran pelastyin oravaa niin pahasti, etten uskaltanut menna vintille yksin. Olen ehka nyt jo hieman rohkeampi kuin silloin :)
Kampalassa olo sujui ongelmitta. Pienia mokia, kuten sellaista, etta eras nimelta mainitsematon sekoitti vessan ja kanalan, joten pissasi kanalan lattialle, saattoi sattua, mutta ei mitaan sen suurempaa. Kokonaisuudessaan oli mainio loma. Enaa on kolme viikkoa toita ja sitten pakkaan laukkuni ja matkustan takaisin Suomeen. Siella tuskin tormaan ongelmaan vessojen ja kanaloiden suhteen. Taallakin kyseinen kanala oli tyhja, joten siksi se erehdys sattui..

tiistai 1. heinäkuuta 2008
Hauskoja hetkia ja huomioita
Bettyn kanssa olemme jatkaneet tyoskentelya tavalliseen tapaan. Toisinaan kun luemme toistemme toita huomaamme hassuja kulttuurieroja. Betty kirjoitti kerran eraasta lapsesta, etta hanella on omituinen mieltymys leikkia sateella ulkona. Bettyn mielesta olisi hyva, jos aiti puuttuisi asiaan jollain tavalla. Sanoin, etta me aina liikumme sateella ulkona ja lapset leikkivat latakoissa. Betty totesi tietavansa sen ja on kuulemma aina pitanyt sita outona asiana.
Kavin lauantaina oluella tyokaverini kanssa. Han pahoitteli, etta baariin on pitka matka ja ehdotti, etta odotamme bussia. Sanoin, etta kavelen mielellani ja olimmekin perilla ehka kymmenessa minuutissa. Tina totesi, etta kavelen aina niin nopeasti ja kysyi, onko minulla aina kiire. Kerroin, etta olen vain tottunut kavelemaan nopeasti. Kavelyvauhtini tuntuu toisinaan olevan ainainen keskustelun aihe, silla lahes kaikki tyokaverini huomattavat siita ja kysyvta aina, miten minulla voi olla koko ajan kiire. No olen kylla tyytyvaisempi tahan kavelyvauhti keskusteluun kuin siihen, etta luonaalla pohditaan sita, josko taas olen lihonut. "You should eat more that you would be more fat!"
Bettyn kanssa puhuimme siita, kuinka bussit pysahtyvat 200 metrin valein ja sanoin, etta joskus jaan jo aikaisemmin, koska kavelen nopeammin. Betty sanoi, etta vihaa kavelemista ja koska Ugandassa on tapana, etta ne joilla on rahaa matkustaa kuluneuvolla eivat turhaan kavele, silla kavely on enemman koyhien asia. Ei ihme, etta muutamat tyokaverini ovat olleet yllattyneita, kun olemme tormanneet Bwerengessa ja olen kertonut, etta olen iltakavelylla.
Tyossa huomaa usein myos erilaisen ajatuksen siita, kuinka paljon lasten tulisi osallistua kotitoiden tekoon. Itse en jotenkaan osaa pitaa 4-vuotiasta lasta, joka ei moppaa lattiaa laiskana enka osaa viela huolestua, etta miten niin iso lapsi ei ole lainkaan kiinnostunut kotitoista. Betty taas usein ihmettelee, miten muistan niin tarkasti kirjata milla leluilla lapsi leikkii tai mita asioita lapsi kertoo kirjaa lukiessa. Ikuiselta tuntuva keskustelun aihe on se, etta onko lellimista pitaa isoa lasta eli 4-5-vuotiasta sylissa.
Lauantaina olin tyokaverini haissa. Olin jo nukahtaa kirkkoon, koska seremonia kesti kolme tuntia. Yllattaen havahduin, kun kuulin morsiammen veljen puhuvan. Han luovutti siskonsa sulhaselle ja sanoi, etta toivoo, ettei Patricia tule kotiin itkien kertomaan, etta sulhanen on lyonyt hanta. Hetken kuluttua veli mainitsi jotain kanasta. Vieressa istuva tyokaverini kuiskasi minulle, ettei kanasta saisi kirkossa mainita mitaan. Kysyin, etta mista kanasta on oikein kysymys. Tyokaverini kertoi, etta sulhasella on tapana antaa morsiammen perheelle kana, kun suvut tapaavat introduction seremonyssa. Mutta oli kuulemma etikettivirhe mainita kanasta kirkossa.
Pomoni teki yhtena paivana ruokaympyraa, koska haluaa aitiemme tarkkailevan, etta jokaisella aterialla lapset saavat vitaminneja, proteiineja yms. Han pyysi minua avuksi, koska ei tiennyt mihin lohkoon laittaisi heinasirkat ja muut otokat, joita lapset syovat grillattuina. Siina olikin pohtimista, mita tarjoaisin heinasirkkojan kanssa, jotta ateria olisi ravintosisalloltaan hyva? Ehdotuksia?!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)