naisten ongelmia

Tyoviikko on taas kulunut nopeasti. Kavin tiistai-iltana syomassa yhdessa perheistamme ja keskusteltiin siella aidin kanssa, kuinka hanella riittaa aikaa omalle perheelle ja tyolle. Meidan aideilla on kaksi viikonloppua kk:ssa vapaata, muuten he ovat taalla. Han kertoi, etta hanella on kotona lastenhoitaja kuten monilla tyossakayvilla aideilla, silla aitiysloma on vain 3 kk ja tyoajat ovat kaikilla pitkat. Monet naiset kuitenkin pelkaavat kertoa tyonantajilleen, jos ovat raskaana, silla pelkaavat saavansa potkut sen takia. Monissa tyopaikoissa pelko tuskin on tarpeeton. toisaalta monet tyoskenteleavat ilman tyonantajaa myymalla koruja, kasitoita, siivoamalla, myymalla puheaikaa liikenteen keskella, mita vain, joten silloihan toita pitaa tehda oikeastaan koko ajan.

No tiistai-iltana siis juteltiin perheen ja tyon yhdistamisesta ja tyokaverini kertoi minulle, etta hanen miehensa jatti hanet, koska han meni toihin. Nyt han on siis kolmen lapsen yksinhuoltaja ja koettaa elattaa ei millaan hurjan suurella kk-palkalla perhettaan. Tarina ei edes ole mitenkaan harvinainen, silla monet tyossakayvat naiset eivat saa tukea tyohon miehiltaan tai perheeltaan. Palkat taalla on kasittamattoman pienet, sosiaalityontekija saa 145 euroa kk. Onhan taalla halpaa joo, mutta kylla ihmettelen, miten tuolla palkalla toimeen tulee. Bettylla viela on ugandalaiseen tapaan huolehdittavanaan oman lapsen lisaksi sedan lapset, silla hanen vanhempien kuoltuaan Betty asui sedan luona ja nyt sedan kuoltua haluaa han auttaa heita, samoin kun hanta autettiin.

Eilen illalla menin viettamaan iltaa Nicolan kanssa Kampalaan. Odottelin hanta keskustassa ja kavin jalleen kerran keskustelun uskonnosta eraan mausteiden myyjan kanssa. Han koetti vakuuttaa minut siita, etta minusta tulisi hyva nainen, jos vain kaantyisin islamin uskoon. Muslimi nimenkin han jo minulle antoi: Mariam. Kun paasin hanesta eroon, seuraavaksi viereeni tuli nainen, joka halusi minnekas muualle kuin Eurooppaan. Han kysyi mista olen kotoisin, vastasin, etta Suomesta. " aa, do you have bananas there?"

Aamulla varhain pimeassa, vasyyna, ajattelin, etta saan rauhassa matkustaa Kampalan keskustaan, josta meidan tyontekijoiden yhteiskyyti lahtee joka aamu. Kun paasin Nicolan pihasta ulos liittyi seuraani joukko koululaislapsia, jotka kaikki haluavat kasvaa isoina samanlaisiksi kuin mina. Aina ei oikein tieda, mita sanoisi. Sita tuntee itsensa niin holmoksi, kun ihmiset ihailevat ihon varia. Viime viikon sunnuntaina olin kirkossa, pappi pyysi minua eteen lukemaan raamattua swahiliksi. Kieltaydyin kunniasta. Jumalanpalveluksen jalkeen kaikki tulivat kattelemaan ja polvistumaan edessani. Maaseudulla tapa lienee viela yleisempi kuin kaupungissa. Kaupungissa edessani on polvistuttu, vain kun olin vieraana Mariannen luona ja hanen isantaperheensa sisko tarjosi meille ruokaa.

Eilen illalla tarkoituksemme oli menna kuuntelemaan live- musiikkia. No keikka oli peruttu, tai jotain, ja mentiin sitten Kabalagana nimiselle kadulle, joka on kampalan yksi kiireisimpia katuja ilta-aikaan. Meilla oli mukava ilta, mutta kieltamatta tuntui aika karulta katsella yoelaman prostituutiopuolta samassa baarissa. Nicolan kenialainen ystavatar viela suorasukaiseen tapaansa osoitteli ihmisia ja nauraa rakatti. Olen tavannut niin suorasukaisia ihmisia taalla, etta sita ei itsekaan oikeen osaa kuin nauraa ihmisten tavalla puhua. Eilen mm. kaksi kenialaista koettivat vakuuttaa minua siita, etta ruandalaiset ovat synnynnaisesti tyhmia. Ja se oli fakta, kuten kaikki muukin tuntuu olevan. Olen syonyt lounasta talla viikolla tyokaverini Richardin kanssa, joka aloittaa kaikki lauseet toteamalla, etta tama on fakta. Faktaa on siis, etta ihmiset joilla on ajokortti joutuvat useammin kolareihin, kun ne joilla ei ole. Faktaa on, etta afrikkalaiset eivat jaksa tehda toita kuten eurooppalaiset. Faktaa on, etta kaikista voi tulla rikkaita. Faktaa on, etta naimisiin ei kannata menna rakkaudesta.

Faktaa on, etta olen onnellinen, etta tanaan alkaa viikonloppu.